tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pyöräilijän arkea



Koska olen ensimmäistä vuotta Turun Urheiluliiton huipputiimin jäsen, lienee paikallaan pieni esittely itsestäni. Olen 27-vuotias pyöräilijä, ja Turku on ollut tukikohtani noin seitsemän vuoden ajan vaimoni kanssa. Aikaisemmin olen asunut lisäksi Helsingissä, Savonlinnassa ja Hämeenlinnassa. Urheilun lisäksi opiskelen tällä hetkellä Turun Kauppakorkeakoulussa.

Pyöräilyn aloitin kilpailumielessä noin viisi vuotta sitten. Lajini on maantiepyöräily, johon perinteisten pidempien yhteislähtöjen lisäksi kuuluu lyhyempiä kortteliajoja sekä yksin kelloa vastaan ajettavia aika-ajoja. Lajeista toistaiseksi mikään ei ole kohdallani osoittautunut merkittävästi muita paremmaksi. Oikeastaan tykkään ajaa paljon erityyppisiä kisoja. Juuri kilpailut ovat itselleni tärkein motivaation lähde pyöräilyyn, ja usein talven harjoittelukausi tuntuukin kohtuuttoman pitkältä.

Talvikauden harjoitteluni koostui viime talvena lähinnä erityyppisistä voimaharjoituksista ja rauhallisemmasta peruskestävyysharjoittelusta. Oikeastaan helmikuun alussa alkoi varsinainen kilpailukauteen valmistava jakso, jolloin varsinaisen lajiharjoittelun määrä ja osuus treeneistä kasvoi selvästi. Helmikuun alussa vietin kaksi viikkoa Mallorcan saarella parin seurakaverini kanssa istuskellen satulassa lähinnä rauhallisempia kilometrejä jalkoihin. Helmikuun leirin jälkeen harjoitusten tehoa on pyritty hieman nostamaan ja löytämään hiljalleen kilpailukuntoa esiin. Vauhdikkaampien harjoitusten toteuttamisessa on huomattavasti helpottanut hyvät treenikaverit, jolloin vauhtia ja tehoa on huomattavasti helpompi pitää yllä kuin yksin treenatessa.

Kilpailukauden olisi tarkoitus alkaa jo tulevana viikonloppuna Ruotsissa. Tarkoitus olisi ajaa neljä kilpailua kahteen viikonloppuun ja palata sen jälkeen takaisin Suomeen. Tämän jälkeen suunnitelmana on ajaa lähinnä Suomen kilpailuja kesäkuun loppuun saakka sekä sen jälkeen ainakin Ruotsissa ja Belgiassa. Vaikka kilpailuvire on pitkän tauon jälkeen aina hieman arvoitus, olen melko luottavainen kuntooni hyvin harjoitellun ja terveen talven jälkeen.

Hyviä treenejä toivottaen,
 
Lauri Seppä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti