torstai 19. helmikuuta 2015

Aerobiccari Millan kuulumisia!



Moikka!
Kevät lähestyy jo kovaa vauhtia ja niin myös kilpa-aerobiccareiden kisakausi! Meillä on tällä hetkellä kilpailuihin valmistava kausi, joten treeneissä haetaan nyt suoritusvarmuutta ja kisakuntoa ennen kauden alkua. Täysin lähestyvän kisakauden armoilla ei suinkaan vielä olla, sillä peruskuntokaudelle tyypillisestä harjoittelusta ei olla vielä kokonaan luovuttu.
Kisaamme molemmat Jennan kanssa keväällä vanhoilla ohjelmilla, joten uutta koreografiaa ei ole tarvinnut täksi kaudeksi opetella. Lähinnä, ollaan tehty jotain pieniä muutoksia ja pyritty vaikeuttamaan kisaohjelmaa syksystä. Tämä on mielestäni hyvä asia, sillä täten pystymme keskittymään paremmin esiintymiseen ja vaikeiden liikkeiden puhtaaseen suoritustekniikkaan.
Meillä on keväällä noin 3-6 kilpailua, joista tärkeimpinä täällä Suomen päässä ovat kaksi Cup-osakilpailua ja SM-kilpailut.Tänä vuonna järjestetään kolmannen kerran kaikkien voimistelulajien yhteiset SM-kilpailut 08.-10.05. Odotan tapahtumaa innolla, sillä on hienoa päästä omien kilpailujen lomassa seuraamaan muiden voimistelulajien huippuja.


Päätin kirjoittaa blogitekstini yhden arkipäivän näkökulmasta, joten näin alkuviikon kunniaksi, tässä tyypillinen Millan Maanantai!
Päivä alkaa tavallisesti siinä 7-8 aikoihin. Tykkään juoda aamukahvini rauhassa, joten vaikka periaatteessa saisin itseni ovesta ulos 15 minuutissa, varaan tähän yleensä tunnin tai jopa enemmänkin aikaa.
Aamutreenit alkavat yhdeksältä ja yleensä vielä lämmitelemme Jennan kanssa sivussa kun aamuvirkut junnut jo lopettelevat treenejään ja lähtevät kouluun. Aamut ovat meille tosi tärkeää aikaa, sillä silloin salissa ei ole ruuhkaa ja saa täysillä keskittyä omaan treenaamiseen. Erityisesti aamuisin teemme ohjelmasta paljon toistoja musiikilla, koska iltaisin meitä on moninkertainen määrä salissa yhtä aikaa. Iltaisin keskitymme sitten enemmän ohjelman vaikeusosiin, kun niiden hionta ei vaadi yhtä paljon tilaa. Näin treeni pysyy tehokkaana ja pystymme paremmin hyödyntämään päivän molemmat harjoitukset.
Puolen päivän jälkeen matka jatkuu yliopistolle. Opiskelen toista vuotta englantia ja tähtään todennäköisesti opettajaksi.  Tänään on vuorossa Grammar 2 ja sen perään Suomen kielen rakenne.
Luennon jälkeen suuntaan suoraan takaisin Jumppalaan. Jo sisään astuessa huomaa, että aamun rauhaa ei ole nimeksikään, sillä kaikissa saleissa on jokin ryhmä harjoittelemassa. Joukkuevoimistelu, harrasteryhmät, aikuisliikunta ja kilpa-aerobic; kaikki saman katon alla.  Treenaamme iltaisin junnujen kanssa samaan aikaan ja yleensä siinä saadaan yhdet jos toisetkin naurut aikaseksi. Osalle sekametelisoppa voisi olla ahdistava, mutta hiljaisen aamun jälkeen seura on tervetullutta. Ainakin pysyy treenitaso vireämpänä, kuin jos yksin tekisi treeniä pitkän päivän päätteeksi.
Tänään on D-päivä, mikä tarkoittaa sitä, että tehdään liikkuvuusliikkeitä ja piruetteja. Joten spagaatit auki ja tasapaino kuntoon, ja ei kun menoksi!  

T: Milla

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Treenikuulumisia jumppalan 5-salista

Heippa kaikille!

Peruskuntokausi on nyt ohi, ja se tuntui tällä kertaa omalta osaltani hyvin lyhyeltä. Viime syksy jatkui melkein joulukuun loppuun asti sekä kilpailuiden että parin leirin merkeissä. Mielelläni olisin hetken pidempään jatkanut, mutta sain silti hyvin treenattua ja paikat pysyivät kasassa.

Tällä hetkellä elän kilpailuihin valmistavaa kautta, niin omaa kilpailu-ohjelmaa on tullut toistettua hieman enemmän. Vanha tuttu ohjelma sekä musiikki, joten tavoittelen lisää varmuutta ja liikepuhtautta tekemiseeni.

Pientä oireilua on ollut toisessa polvessani, joten pari vkoa olen vältellyt hyppyjä ja muita polvea rasittavia liikkeitä. Nyt on kuitenki tuntunut paremmalta ja ihan täpinöissäni olen taas päässyt pomppuja kokeilemaan.

Viime vkoloppu meni Varalan Urheiluopistolla syödessä ja treenaillessa. Sennuringillä oli maajoukkueleiri la-su, ja harjoituksissa eri kouluttajien vetämänä mm liikkuvuutta, voimaa, akrobatiaa, vaikeusliikkeitä sekä leirin päätös rullaillen foamrollereilla (viikonlopun kivuliain osuus).


Nyt olen myös sen "ensimmäisen koksun" räpiköinyt pois alta, ja vieläpä paremmin kuin mitä odotin. Jee, tästä tie ylöspäin!
Selvennyksenä vielä.. Koksu, eli kokonainen ohjelma alusta loppuun, on senioreilla hyppelemistä huikeat 1,5min 10x10m alueella.
Kuulostaa helpolta, mutta se kauden ensimmäisen kokonaisen tekeminen on ainakin minulle aina yhtä isoa jännitystä ja hapotuksenpelkoa. Lopputulos voi olla joko hyvä tai huono, mutta sisäinen helpotus kuitenkin tulee, sillä sitten ensimmäinen jokatapauksessa tehty;).

Kilpailukausi tosiaan lähestyy jo, ja ensiviikolla meillä onkin 5 salissa ensimmäinen ohjelmien katsastus. Sen jälkeen erinäköistä esiintymistä  ja harkkakisaa..  Kunnes vkolla 13 räjähtää, ja suomen aerobiccarit pääsee loistamaan Cup1 kilpailun merkeissä!


Myöhäisin ystävänpäiväterkuin,
Jenna-Maria