sunnuntai 26. lokakuuta 2014

"Aitajuoksijan" kuulumisia

Se on moro!

Olen 22-vuotias 400m/110m aituri ja 400m sileän juoksija. Opiskelen Turun lääkiksessä kolmatta vuotta. Joudun viettämään kohtuullisen paljon aikaa koulun parissa, mutta toistaiseksi treenillekin on löytynyt mukavasti tilaa. Muutin Turkuun Lempäälästä opiskelujen alkaessa syksyllä 2012. Samalla vaihtui seura ja valmentaja. Ajoittaisista kielimuuriongelmista huolimatta meno Turussa maistuu!

Syksyn treenikausi olisi voinut startata paremminkin. Sairastuin parin treeniviikon jälkeen flunssaan, eikä minua huolita vieläkään hallille. Ensimmäiset viikot sujuivat samoissa merkeissä kuin Laurillakin; paljon Hirvensalossa haahuilua, mäkitreeniä ja pikajuoksijalle kohtuuttoman pitkiä (useita minuutteja!) vetoja.

Piristystä nollakeleihin tuo joulukuussa siintävä Etelä-Afrikan leiri. Nyt on oikeastaan viimeinen hetki koulun kannalta lähteä pidemmälle leirille. Keväästä alkaen siirrymme klinikkaan eli näemme ihan oikeita potilaita. Silloin omia lomia on jo haastavampi järjestää. Tiedekunnassamme ollaan ”pakollisessa” putkessa, joten opintojen keventäminen tarkoittaa käytännössä välivuotta. Eihän sekään toki ole poissuljettu juttu tulevaisuudessa, mutta lääkiksen kuuluisan kollegiaalisuuden ja mahtavan kurssihengen takia koitan sinnitellä oman kurssin kyydissä vielä jonkin aikaa.

Treenikuulumiset ovat tällä hetkellä sen verran suppeat, että voisin avata ikuista murhettani; lajivalinnan vaikeutta. Intoa löytyisi moneenkin lajiin, mutta kroppa laittaa harmillisen usein vastaan. Viimeisimpänä lukuna ovat selkäongelmat, joiden takia pidin monta välivuotta aitajuoksusta. Syksyllä 2013 kaikki alkoi näyttää hyvältä. Sain aikaiseksi ensimmäisen kunnon treenijakson aitojen parissa. Joulukuussa kuitenkin selästä löytyi jälleen rasitusmurtuman esiaste, ja juoksutauko kesti pitkälle kevääseen. Aitominen piti TAAS unohtaa.

Selkä saatiin hyvän kuntoutuksen ansioista hoidettua, ja aloitin kesän kisakauden sileiden matkojen osalta ajallaan. Pelkkä sileän juoksu ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut parhaalta lajilta, joten päätimme coachien kanssa kokeilla aitakisoja, vaikka edelliset treenit olivatkin edelliseltä syksyltä.

Pitkien aitojen kauden avasin Kalevan kisojen alkuerissä. Askelmerkit napsahtelivat yllättävän hyvin kohdilleen ja tiedossa oli finaalipaikka ja lopulta 4. sija. Palkinnoksi pääsin edustamaan 400m aitoihin Ruotsi-otteluun. Siellä juostu aika 51,41 jäi lopulta vain 0,31 sekuntia EM-rajasta, joten laji lienee kokeilemisen arvoinen jatkossakin! =) Pika-aidat starttasin melko kylmiltään nuorten SM-kisoissa, ja aika 14,33 lupailee erittäin hyvää sillekin matkalle.

Nyt vaan toivotaan, että mies pysyisi ehjänä. Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin rahkeet riittävät ensi kesänä (tai jo hallissa) aidoissa, jos alla olisi edes pari aitaharjoitusta. Parhaat saavutukset ovat tulleet toistaiseksi sileällä 400 metrillä, mutta aidoissa muhii potentiaalia.

Loppuun ylimenokauden kuulumisia (koulujuttuja siis…)











- Eetu Viitala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti