Toiset MM-kisani

Urheiluaiheinen teksti tälläkin kertaa, nyt hieman eri näkökulmasta.

Kerrottakoon alkuun lyhyesti, että ensimmäiset MM-kisani päättyivät 2012 syksyllä hollantilaiseen ojaan 30km ajon jälkeen. Siitä kisasta riittää sanoa, että maailman taso on tässä(kin) lajissa kova.

Nämä toiset MM-kisat järjestettiin nyt maaliskuussa Kontiolahdella ja laji oli tällä kertaa ampumahiihto. Itse pysyttelin näissä kisoissa katsomon puolella. Olen seurannut ampumahiihtoa TV:stä täydet kahdeksan maailmancup-kautta ja pidän sitä selvästi mielenkiintoisimpana talvilajina. Tänä vuonna lajin merkittävin kilpailutapahtuma järjestettiin 16 vuoden tauon jälkeen Pohjois-Karjalan metsissä, Kontiolahden ampumahiihtostadionilla. En tietenkään voinut jättää kisoja välistä, joten ryhdyin joulukuussa selvittämään, miten matkan saisi toteutettua järkevästi. En ole ennen harjoituskaudella kauheasti tehnyt mitään huvimatkoja, mutta nyt tein poikkeuksen. Omat treenini saisin toteutettua sisätiloissa, vaikka se välillä hieman puuduttavaa onkin.

Majoitus löytyi keskiviikosta sunnuntaihin melko helposti, tosin etäisyyttä kisapaikalle oli 45km. Kontiolahden vieressä sijaitseva Joensuun kaupunki olisi ollut periaatteessa helpompi majapaikka, mutta kaikki hotellit, mökit ja ladot oli siellä varattu täyteen jo kauan sitten. Minun kannaltani majoituksella ei ollut niin väliä, kunhan siellä olisi tilaa ajaa pyörää trainerissa (nk. harjoitusvastus, kuva alla). Viiden päivän jaksoon mahtui 4 harjoitusta, 5 ampumahiihtokilpailua ja n. 20 tuntia autossa istumista. Seuraavassa vähän selostusta matkan päivistä:

Keskiviikko: Naisten normaalimatkan kilpailu alkoi 18.15, joten Turusta oli lähdettävä autolla heti yhdeksän jälkeen kohti kisapaikkaa. Itselläni oli ohjelmassa 2h ajoa sisällä, joten istahdin pyörän päälle klo 6.15 herättyäni viiden maissa. Treeni tuli tehtyä, mutta ajaessa mietin kyllä, että uimariksi minusta ei olisi, jos tällaiseen aikaan pitää harjoitella. Huhut tosin kertovat, että myös hurjimmat triathlonistit aloittavat treenipäivänsä varsin aikaisin. Miten voisikaan tehdä kolme harjoitusta päivässä, jos aloittaa ensimmäisen 9-10 välillä, kuten saamattomat pyöräilijät?
Illan kisassa Mäkäräinen ampui 18/20 ja sai ylivoimaisen viimeisen kierroksen hiihtovauhtinsa avulla pronssia. Kisaa oli helppo seurata suurilta screeneiltä ja järjestelyt kisapaikalla olivat muutenkin huippuluokkaa.

Torstai: Ohjelmassa lyhyempi 1,5h harjoitus, jossa hieman lyhyitä vetoja mukana. Matkaväsymys painoi hieman jaloissa. Sain kuitenkin vaihtelua maisemaan, sillä kotona kellarissa ajaessa tuijotan yleensä betoniseinää, tämä taas oli hirsimökki. Illalla ohjelmassa oli miesten normaalikilpailu. Päivän kohokohta oli, kun löin humaltuneen norjalaiskannattajan kanssa kisamakkarasta vetoa, että norjalainen ei voita tänäänkään. Valitettavasti mies ehti kadota paikalta Norjan Svendsenin tipahdettua viime hetkillä lopputuloksissa kakkoseksi. Söin sitten omia eväitäni.

Pojois-Karjalan korkein kohta, Ukko-Kolin huippu, 347m. Taustalla Pielinen.

Perjantai: Välipäivä ampumahiihdosta, naisten viesti ei kiinostanut. Trainerilla 2h ajoa vetoineen, hirsiseinä alkoi kyllästyttää. Ohjelmassa myös vuorikiipeilyä (kuva).

Lauantai: Aamulla 14pv treenijakson viimeinen harjoitus, 2h ajoa trainerilla, jossa noin puolet reippaampaa ajoa. Sitten sisätreenit olikin onneksi nähty ja koettu vähäksi aikaa... Päivän kisana oli miesten viesti, joka kisattiin jälleen iltavalaistuksessa. Sini-puna-valkoisesta lippumerestä ja parkkipaikalla olleista autoista olisi voinut luulla, että ollaan hieman toisella puolella itärajaa. Viestikisoille tyypilliseen tapaan ratkaisu venyi ankkurisosuudelle, joka tuotti norjalaisille taas pettymyksen. Stadionin vieressä olevalta Höytiäisen järveltä tuuli melko voimakkaasti, mikä vaikeutti sekä kisaajien ampumista, että omien sormieni sulana pitämistä.

Sunnuntai: Ohjelmassa pelkkää ampumahiihtoa, miesten ja naisten yhteislähtökisat. Mäkäräinen menetti mitalimahdollisuudet jo ensimmäisessä ammunnassa kolmen ohilaukauksen jälkeen. Tunnelma stadionilla oli kuitenkin loistava. Oli hienoa nähdä ihmisiä eri puolelta Suomea loppuunmyydyissä katsoimoissa. Voittaa urheilutapahtumana Suomen 12. parhaan jääkiekkojoukkueen kotipelit makkara-areenalla mennen tullen. Naisten kisan jälkeen Suomalaiset lähtivät ja venäläiset tulivat tilalle. Miesten kisan jälkeen oli edessä paluumatka. Ruuhkaa ei ollut, koska Pietari on eri suunnassa kuin Turku.

Tsemppiä kaikille kevään treeneihin/kisoihin!
- Henrik Luostarinen

Kisakautta odotellessa

Terve kaikille!

Ennen kuin etenen pidemmälle elämäni ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisessa, (erittäin)lyhyt esitely itsestäni:

Olen 19-vuotias turkulainen maantiepyöräilijä ja aloitan kohta toisen kilpailukauteni ”isojen poikien” kanssa miesten sarjassa. Toki miesten kisat ovat jo varsin tuttuja, sillä Suomessa 17-18 vuotiaat ajavat miesten kanssa samoja lähtöjä. Maantiellä kilpailemisen lisäksi ratapyöräily on tähän mennessä kuulunut harjoitus- ja kisaohjelmaan vaihtelevassa määrin. Tavoitteellista harjoittelua on nyt takana reilut viisi vuotta, mutta lajin parissa olen käyttänyt vapaa-aikaani kauemminkin.

Sitten viime aikojen kuulumisiin. Syksyn ja alkutalven pienten sairastelujen ja muiden pienten vaivojen jälkeen olen saanut tehttyä helmi- ja maaliskuussa harjoitukset suunnitelman mukaan.  Helmikuussa olimme muutaman muun urheiluliittolaisen pyöräilijän kanssa Mallorcan saarella, jossa päätavoitteena oli ajaa pitkiä rauhallisia peruskuntoharjoituksia. Leiri onnistui omalta osaltani erittäin hyvin ja sain tehtyä pidempiä harjoituksia, joita ei Suomessa ole helppo toteuttaa talviaikaan. Kuitenkin >4h harjoitukset koettelivat välillä enemmänkin istuinluita peittävää ihoa kuin jalkoja. Yksityiskohtiin menemättä ainakin yksi bebanthen-tuubi tuli 13 päivän aikana tyhjennettyä. Uuden pyörän ajoasennon kanssa oli myös hieman säätämistä, mutta lopulta sain sen sellaiseksi, että ajo oli luontevan tuntuista ja pidempi satulassa istuminenkaan ei ollut ongelma.

Paluu arkeen ja pyörällä tehtäviin sisätreeneihin tuntui kuitenkin hieman rasittavalta. Leirin jälkeen uhmasinkin Suomen säätä ja liikennessääntöjä ja otin maantiepyörän ulkokäyttöön täälläkin. Koskaan ennen en ole helmikuun lopussa ajanut maantiepyörällä ulkona. Yleensä esteenä ovat olleet huonojen kelien lisäksi sormeni, jotka tuntuvat kestävän kylmää vuosi vuodelta huonommin. Pyörätiet olivat Suomeen palatessani täynnä hiekkaa ja osittain jäässä, joten jouduin ajamaan autoteiden reunassa. Tämä on tietenkin jokaiselle pyöräilijälle niin tuttua puuhaa, että sitä melkein luulee sen olevan sallittua. Onneksi silloin tällöin ystävällinen autoilija äänimerkkiään käyttäen näyttää meille moottorittomille, kuka on maanteiden todellinen kuningas. Kuten eräskin autoilija minulle ikkunastaan totesi: ”Ei kannattaisi täällä leikkiä, voi olla että seuraava kiilaa sinut ojaan”. Lopetankin leikkimisen heti, kun hiekoitussorat on saatu pyöräteiltä pois. Selvennyksenä siis, soran päällä ajo altistaa rengasrikoille, eivätkä useimmat pyöräilijät jaksa vaihtaa rengasta kolmea kertaa päivässä. Laiskuutta se toki vain on.

Kaksi kuukautta hyviä harjoituksia ilman keskeytyksiä alkavat pikku hiljaa saada kunnon kehittymään oikeaan suuntaan. Nyt alkaa tuntua, että kohta voisi olla jo valmis ajamaan pyörällä kovempaa. Tällaista tunnetta olenkin jo hieman odotellut. Talviharjoituskausi on kuitenkin sen verran pitkä, että ehtii jo unohtaa, miltä kisojen vauhti ja rytmi tuntuu. Varsinkin tammikuussa kun vietin kuusi potentiaalista harjoituspäivää peräkkäin sairastaen, vaikutti kisakuntoon pääseminen melko kaukaiselta haaveelta. Eihän silloinkaan kiire vielä oikeasti ollut, mutta keskinkertaisessa kunnossa harjoitteleminenkin tuntuu jotenkin tylsemmältä. Nyt kun hommat on saatu kunnolla käyntiin, täytyy ensin ajaa kovempia harjoituksia, myöhemmin kisoja. Kovavauhtisten harjoitusten tekeminen yksin on monesti hankalaa, mutta ryhmässä se onnistuu paremmin. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että seurassamme on hyviä pyöräilijöitä, joiden kanssa harjoitella. Harjoittelukavereina kevään aikana lienevät mm. myöhemmin blogivuoroon tulevat Lauri Seppä ja Mika Simola.

Urheilun ulkopuolistakin elämääkin on tänä vuonna jonkin verran yritettävä elää. Edessä on todennäköisesti kesällä varusmiespalveluksen suorittaminen Säkylässä ja pääsykokeisiin lukua nyt keväällä. Valmistuin syksyllä lukiosta 3,5 vuoden opiskelun jälkeen ja tarkoituksena on nyt ainakin saada opiskelupaikka, jonka sitten todennäköisesti laitan hyllylle odottamaan. Varusmiespalveluksen vuoksi en kuitenkaan aloita jatko-opiskelujani tänä vuonna. Lukio-opinnoissa 3,5 vuoden suunnitelma oli mielestäni hyvä ratkaisu, koska sain hieman väljyyttä lukujärjestykseen. En myöskään joutunut heti lakin saatuani aloittamaan pääsykoekirjojen selailua, vaan sain unohtaa opiskelujutut muutamaksi kuukaudeksi. Nyt tuntuu, että kirjoja jaksaa jopa lukeakin kun aiheen sai tällä kertaa valita omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Seuraavassa postauksessa hieman tekstiä poikkeuksellisesta harjoitusviikosta 9.-15.3, jonka toteuttaminen vaati paljon istumista ja jonkun verran mielikuvitusta. Koitan kaivaa siihen tekstin höysteeksi muutaman kuvan.

-          terv. Henrik Luostarinen

Synttäriterveiset keihäsmieheltä! Jälleen kaikki meni taas niin hyvin kunnes...

Tervehdys!

Aika taas päivitellä vähän kuulumisia! Tänään vietelläänkin siis syntymäpäiviäni ja tulipa pikku kaakkukin itselle väännettyä vanhenemisen kunniaksi! Omnomnomnom!

Viime kesä oli kohdallani melkoisen haastava. Keväällä kunto vaikutti hyvältä, mutta sitten tehojen noustessa heitossa, kylki alkoi kipuilla ja tutkimuksisa sieltä löytyi lopulta rakenteellinen heikkous, joka tarkoittaisi syksyllä operointia. Kalevan kisoissa kuitenkin selvisin ensi kertaa finaaliin ja lopulta myös pistesijoille ollen 7. Jotain positiivistakin siis.

Kylki leikattiin hyvissä ajoin syksyllä ja lihasten väliin laitettiin tyräverkko tukemaan heikompaa paikkaa. Harjoitteluun päästiin kuitenkin hyvin heti kiinni suunnitellusti ja syksyyn otinkin uudeksi peruskuntokauden harjoitusmetodiksi käydä juoksemassa kerran viikkoon ilta tai talvirasteja! Se toi mukavasti piristettä syksyn peruskuntokauden peruspuurtamiseen ja muutenkin jalkaystävällisempi maasto isokokoiselle miehelle on plussaa! Heittohommiin päästiin joulukuun alussa ja alkuvauhdillisiinkin heittoihin jo heti toisessa heittoharjoituksessa, joka kohdallani on kyllä harvinaista. Tekniikka alkoi vakiintua hiljalleen jo tammikuun alussa melko hyvälle mallille ja siitä olikin hyvä lähteä kevään esimmäiselle pitkälle kuuden viikon etelän leirille Etelä-Afrikan Potchefstroomiin maajoukkue keihäsmiesten kanssa.

Ominaisuus puolella mukavasti jo koko alkutalven oli kulkenut vauhdiliset loikat ja juoksut, voiman ja räjähtävämpien liikkeiden vielä vähän uinuessa perusteellisen peruskuntokauden pohjilta. Afrikassa alkoikin lämpö tehdä hyvää ja ensimmäinen kolmenviikon kovempi jakso sujui todella hyvin suunnitellusti. Keihäskin alkoi kaartaa pikkuvauhdeista jo vastaaville metreille mitä ennen parhaimmillan ja melko suuriakin ennätysparannuksia nähtiin loikkapaikalla. Myös salilla painot alkoivat tuntua taas kevyemmiltä ja kuulat lentää kuulanheittopaikalla. Oli aika kevyen "lepoviikon" johon sisältyi kolme täyttä lepopäivää ja vain muutama harjoitus. Lepoviikon lopulla oli sitten vuorossa heittoharjoitus, johon oli suunnattu koko viikon tekeminen.

Treeni lähti ihan mukavasti käyntiin, kunnes noin puolentoista tunnin kohdalla maailma musteni. Kesken heiton vauhtijuoksun aivan yllättäen tunsin ja kuulin pamauksen ja seuraava mitä tajusin oli että makasin radalla jalka pystyssä ja joku puristi nilkkani ympärillä. Tiesin heti että akillesjännehän sen täytyi olla ja ilmeisen totaalisesti, koska jalkaterän liikuttaminen onnistui vain ihan vähän. Siitä sitten Pitkämäen Tero ja Ruuskasen Antti minut nostivat kantoon ja kantoivat reilun sadan metrin matkan autolle. Varmaan leirin kovin suoritus ukoilta ja kiitokset siitä! Tero lähti vielä autollaan Ihalaisen Karin ja fysiomme Pentti Niemen kanssa viemään minua sairaalaan. Jalka tutkittiin ja todettiin että akilles on käytännössä täysin poikki. Paikallinen päivystävä lääkäri meinasi leikata jalan heti siitä vaan, mutta olin vahvasti eri mieltä. Sain vielä illan aikana sovittua leikkuuajan suomeen Ilkka Tulikouralle reilu viikon päähän ja alkoi selvittely paluumatkan järjestämiseksi. Nyt täytyy kyllä kehaista matkavakuutuksesta IF:iä, hoiti meinaan homman todella tyylikkäästi ja jo parin päivän päästä istuinkin businessluokassa lentämässä kohti kotisuomea. Lentomatkat sujui varsin kivuttomasti, mutta omat haasteensa aiheutti pariisin lentokenttä, jossa palvelu oli kyllä surkeinta mitä olen missään olosuhteissa saanut.

Suomessa jalka sitten leikattiin ja leikkauksesta tulee tänään kuluneeksi 3 viikkoa. Leikkaus itsessään onnistui hyvin, mutta valitettavasti leikkaushaava meni tulehtumaan. Onneksi tulehdus pitäisi nyt tulla kuntoon antibiooteilla, eikä uusinta leikkausta tarvittaisi. Mieli tekisi jo kovimpia paineita purkamaan salille tai altaaseen, mutta nyt kuntoutuksen aloitus siirtyy tuonnemaksi, koska tikkejäkään ei vielä jalasta ole saatu pois. Ehkä jo huomenna kun on edessä uusi yritys. Edessä on siis pitkä kuntoutus jakso ja leikkuun jälkeen oli melko selvää että seuraavat kilpailut osallani kilpaillaan sitten vasta kesällä 2016. Näin ollen leikkuun jälkeen olenkin tekemässä joka ainoa päivä asiat niin että kesällä 2016 olen kovemmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja taistelemassa tosissani Olympiakisalipusta Rion kisoihin! I´ll be back! ;)

T:Tuomas Laaksonen

Aerobiccari Millan kuulumisia!

Moikka!

Kevät lähestyy jo kovaa vauhtia ja niin myös kilpa-aerobiccareiden kisakausi! Meillä on tällä hetkellä kilpailuihin valmistava kausi, joten treeneissä haetaan nyt suoritusvarmuutta ja kisakuntoa ennen kauden alkua. Täysin lähestyvän kisakauden armoilla ei suinkaan vielä olla, sillä peruskuntokaudelle tyypillisestä harjoittelusta ei olla vielä kokonaan luovuttu.

Kisaamme molemmat Jennan kanssa keväällä vanhoilla ohjelmilla, joten uutta koreografiaa ei ole tarvinnut täksi kaudeksi opetella. Lähinnä, ollaan tehty jotain pieniä muutoksia ja pyritty vaikeuttamaan kisaohjelmaa syksystä. Tämä on mielestäni hyvä asia, sillä täten pystymme keskittymään paremmin esiintymiseen ja vaikeiden liikkeiden puhtaaseen suoritustekniikkaan.

Meillä on keväällä noin 3-6 kilpailua, joista tärkeimpinä täällä Suomen päässä ovat kaksi Cup-osakilpailua ja SM-kilpailut.Tänä vuonna järjestetään kolmannen kerran kaikkien voimistelulajien yhteiset SM-kilpailut 08.-10.05. Odotan tapahtumaa innolla, sillä on hienoa päästä omien kilpailujen lomassa seuraamaan muiden voimistelulajien huippuja.

Päätin kirjoittaa blogitekstini yhden arkipäivän näkökulmasta, joten näin alkuviikon kunniaksi, tässä tyypillinen Millan Maanantai!

Päivä alkaa tavallisesti siinä 7-8 aikoihin. Tykkään juoda aamukahvini rauhassa, joten vaikka periaatteessa saisin itseni ovesta ulos 15 minuutissa, varaan tähän yleensä tunnin tai jopa enemmänkin aikaa.

Aamutreenit alkavat yhdeksältä ja yleensä vielä lämmitelemme Jennan kanssa sivussa kun aamuvirkut junnut jo lopettelevat treenejään ja lähtevät kouluun. Aamut ovat meille tosi tärkeää aikaa, sillä silloin salissa ei ole ruuhkaa ja saa täysillä keskittyä omaan treenaamiseen. Erityisesti aamuisin teemme ohjelmasta paljon toistoja musiikilla, koska iltaisin meitä on moninkertainen määrä salissa yhtä aikaa. Iltaisin keskitymme sitten enemmän ohjelman vaikeusosiin, kun niiden hionta ei vaadi yhtä paljon tilaa. Näin treeni pysyy tehokkaana ja pystymme paremmin hyödyntämään päivän molemmat harjoitukset.

Puolen päivän jälkeen matka jatkuu yliopistolle. Opiskelen toista vuotta englantia ja tähtään todennäköisesti opettajaksi.  Tänään on vuorossa Grammar 2 ja sen perään Suomen kielen rakenne.

Luennon jälkeen suuntaan suoraan takaisin Jumppalaan. Jo sisään astuessa huomaa, että aamun rauhaa ei ole nimeksikään, sillä kaikissa saleissa on jokin ryhmä harjoittelemassa. Joukkuevoimistelu, harrasteryhmät, aikuisliikunta ja kilpa-aerobic; kaikki saman katon alla.  Treenaamme iltaisin junnujen kanssa samaan aikaan ja yleensä siinä saadaan yhdet jos toisetkin naurut aikaseksi. Osalle sekametelisoppa voisi olla ahdistava, mutta hiljaisen aamun jälkeen seura on tervetullutta. Ainakin pysyy treenitaso vireämpänä, kuin jos yksin tekisi treeniä pitkän päivän päätteeksi.

Tänään on D-päivä, mikä tarkoittaa sitä, että tehdään liikkuvuusliikkeitä ja piruetteja. Joten spagaatit auki ja tasapaino kuntoon, ja ei kun menoksi!  

T: Milla

Treenikuulumisia jumppalan 5-salista

Heippa kaikille!

Peruskuntokausi on nyt ohi, ja se tuntui tällä kertaa omalta osaltani hyvin lyhyeltä. Viime syksy jatkui melkein joulukuun loppuun asti sekä kilpailuiden että parin leirin merkeissä. Mielelläni olisin hetken pidempään jatkanut, mutta sain silti hyvin treenattua ja paikat pysyivät kasassa.

Tällä hetkellä elän kilpailuihin valmistavaa kautta, niin omaa kilpailu-ohjelmaa on tullut toistettua hieman enemmän. Vanha tuttu ohjelma sekä musiikki, joten tavoittelen lisää varmuutta ja liikepuhtautta tekemiseeni.

Pientä oireilua on ollut toisessa polvessani, joten pari vkoa olen vältellyt hyppyjä ja muita polvea rasittavia liikkeitä. Nyt on kuitenki tuntunut paremmalta ja ihan täpinöissäni olen taas päässyt pomppuja kokeilemaan.

Viime vkoloppu meni Varalan Urheiluopistolla syödessä ja treenaillessa. Sennuringillä oli maajoukkueleiri la-su, ja harjoituksissa eri kouluttajien vetämänä mm liikkuvuutta, voimaa, akrobatiaa, vaikeusliikkeitä sekä leirin päätös rullaillen foamrollereilla (viikonlopun kivuliain osuus).

 

Nyt olen myös sen "ensimmäisen koksun" räpiköinyt pois alta, ja vieläpä paremmin kuin mitä odotin. Jee, tästä tie ylöspäin!
Selvennyksenä vielä.. Koksu, eli kokonainen ohjelma alusta loppuun, on senioreilla hyppelemistä huikeat 1,5min 10x10m alueella.
Kuulostaa helpolta, mutta se kauden ensimmäisen kokonaisen tekeminen on ainakin minulle aina yhtä isoa jännitystä ja hapotuksenpelkoa. Lopputulos voi olla joko hyvä tai huono, mutta sisäinen helpotus kuitenkin tulee, sillä sitten ensimmäinen jokatapauksessa tehty;).

Kilpailukausi tosiaan lähestyy jo, ja ensiviikolla meillä onkin 5 salissa ensimmäinen ohjelmien katsastus. Sen jälkeen erinäköistä esiintymistä  ja harkkakisaa..  Kunnes vkolla 13 räjähtää, ja suomen aerobiccarit pääsee loistamaan Cup1 kilpailun merkeissä!

Myöhäisin ystävänpäiväterkuin,
Jenna-Maria

Alkuvuoden tilannekatsaus

Heippa kaikille!
Vuosi on vaihtunut ja uusi kausikin on jo hiljalleen lähtenyt liikkeelle, joten ajattelin kertoa hieman kuulumisiani sen suhteen.

Harjoituskausi on kokonaisuudessaan mennyt varsin mukavasti: olen säästynyt flunssilta (kop kop) ja vammoilta, joten olen päässyt tekemään kaikki harjoitukset lähestulkoon suunnitelmien mukaisesti. Se on jo yksi erinomainen lähtökohta verrattuna aikaisempiin kausiini. Teimme kuluneella harjoituskaudella päätöksen, että syksyllä juoksen aitoja todella todella vähän. Oikeastaan juoksin korkeaa aitaa ensimmäisen kerran vasta joulukuussa kunnolla. Syynä päätökseen oli, että tänä vuonna halusin harjoitella jopa hieman riskillä ja äärirajoilla. Olen tehnyt paljon pitkiä määräintervalleja ja paljon enemmän voimaa kuin aikaisemmin. Tällä hetkellä tuntuu, että se kannatti, vaikka toki töitä on edelleen paljon jäljellä näilläkin osa-alueilla.
Aitaa pääsinkin sitten kunnolla juoksemaan Teneriffan leirillä joulukuussa ja heti Euroopan tasolla kovaan seuraan! Aitaharjoituksissa sparraamassa olivat mm. Valko-Venäjän Alina Talay sekä Belgian Eline Berings. Tämä oli kyllä tulevan kauden kannalta ehdottoman tärkeää kokemusta ja loi valtavasti lisää itseluottamusta, sillä enhän minä tietenkään kenellekään suostunut häviämään.. ;-) Leiri oli siis onnistunut etenkin tältä osin, mutta myös muut treenit sain tehtyä suunnitelmien mukaan, joten hyvillä mielin palasin kotiin.

Kilpailukauden tavallaan aloitinkin jo Loppiaisena Turussa. Tarkoitus oli enemmänkin tehdä kilpailun omainen nopeustreeni, koska Porissa ei päässyt silloin halliin harjoittelemaan. Aikataulukin oli ikävästi myöhässä ja olotila ei ollut parhain. Yllätyksekseni tauluun tuli ennätyslukemat 7,37. Se antoi tietenkin positiivista informaatioita, että talvella on ainakin jotain oikeita asioita tehty. 23.1 juoksin Tampereella seuraottelussa ulkopuolisena N19 200m. Jännitin juoksua, koska olin  viimeksi juossut hallissa 200m vuonna 2008. Oli siis aivan varma, että lennän ulos kaarteesta! :D Tämä johti siihen, että juoksun alku oli hieman liian varovainen, mutta loppu tulikin sitten hyvin. Ajaksi tuli 24,15, joka oli minulle ensimmäiseen 200m kisaan tyydyttävä. Toki 24s rajan rikkominen on mielessä, mutta en taida päästä sitä matkaa juoksemaan enää hallissa. Noh, kesällä sitten! ;)

Nyt onkin sitten seuraavaksi luvassa ns. virallinen kauden avaus. Juoksen siis 29.1 Saksan Dusseldorfissa 60m aidat. Luvassa on kansainvälisesti kova kilpailu, joten odotukset ovat korkealla!

Terveisin Nooralotta Neziri :)

HUIPPUTIIMI 2015

Juho

Turun Urheiluliiton huipputiimi valitaan aina vuodeksi kerrallaan. Huipputiimin I kategoriaan valitaan kansallisella huipulla olevat, kansainväliselle tasolle tähtäävät tai siellä jo olevat urheilijat. II kategoriaan valitaan kansallisella huipulla olevia urheilijoitamme, jotka tähtäävät kansainväliselle tasolle 2-4 vuoden sisällä.

Venla

Tämän vuoden huipputiimi:

    I KATEGORIA: 
Mika Simola  (Pyöräily)
Darby Thomas (Triathlon)
Nooralotta Neziri (100m aj.)
Eetu Viitala (400m/400m aj.)
Venla Paunonen (400m aj.)
Juho Kanerva (telinevoimistelu)

  

  II KATEGORIA:

Henrik Luostarinen (pyöräily)
Lauri Seppä (pyöräily)
Erik Relanto (pyöräily)
Jesse Uusiperhe (pyöräily/triathlon)
Henrik Goesch (triathlon)
Tuomas Laaksonen (keihäs)
Aino Paunonen (400m/800m)
Johanna Matintalo (800m)
Joni Mattila (kiekko)
Changwei Qiu (telinevoimistelu)
Helmi Murto (telinevoimistelu)
Milla Kallioniemi (kilpa-aerobic)
Jenna-Maria Muona (kilpa-aerobic)
Fanny Samppa (kilpa-aerobic)

Huipputiimin urheilijat kirjoittelevat tänne blogiin kukin vuorollaan. Ensimmäisenä kirjoitusvuorossa on Nooralotta. Menestyksekästä vuotta 2015 kaikille!