Kisakautta odotellessa

Terve kaikille!

Ennen kuin etenen pidemmälle elämäni ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisessa, (erittäin)lyhyt esitely itsestäni:

Olen 19-vuotias turkulainen maantiepyöräilijä ja aloitan kohta toisen kilpailukauteni ”isojen poikien” kanssa miesten sarjassa. Toki miesten kisat ovat jo varsin tuttuja, sillä Suomessa 17-18 vuotiaat ajavat miesten kanssa samoja lähtöjä. Maantiellä kilpailemisen lisäksi ratapyöräily on tähän mennessä kuulunut harjoitus- ja kisaohjelmaan vaihtelevassa määrin. Tavoitteellista harjoittelua on nyt takana reilut viisi vuotta, mutta lajin parissa olen käyttänyt vapaa-aikaani kauemminkin.

Sitten viime aikojen kuulumisiin. Syksyn ja alkutalven pienten sairastelujen ja muiden pienten vaivojen jälkeen olen saanut tehttyä helmi- ja maaliskuussa harjoitukset suunnitelman mukaan.  Helmikuussa olimme muutaman muun urheiluliittolaisen pyöräilijän kanssa Mallorcan saarella, jossa päätavoitteena oli ajaa pitkiä rauhallisia peruskuntoharjoituksia. Leiri onnistui omalta osaltani erittäin hyvin ja sain tehtyä pidempiä harjoituksia, joita ei Suomessa ole helppo toteuttaa talviaikaan. Kuitenkin >4h harjoitukset koettelivat välillä enemmänkin istuinluita peittävää ihoa kuin jalkoja. Yksityiskohtiin menemättä ainakin yksi bebanthen-tuubi tuli 13 päivän aikana tyhjennettyä. Uuden pyörän ajoasennon kanssa oli myös hieman säätämistä, mutta lopulta sain sen sellaiseksi, että ajo oli luontevan tuntuista ja pidempi satulassa istuminenkaan ei ollut ongelma.

Paluu arkeen ja pyörällä tehtäviin sisätreeneihin tuntui kuitenkin hieman rasittavalta. Leirin jälkeen uhmasinkin Suomen säätä ja liikennessääntöjä ja otin maantiepyörän ulkokäyttöön täälläkin. Koskaan ennen en ole helmikuun lopussa ajanut maantiepyörällä ulkona. Yleensä esteenä ovat olleet huonojen kelien lisäksi sormeni, jotka tuntuvat kestävän kylmää vuosi vuodelta huonommin. Pyörätiet olivat Suomeen palatessani täynnä hiekkaa ja osittain jäässä, joten jouduin ajamaan autoteiden reunassa. Tämä on tietenkin jokaiselle pyöräilijälle niin tuttua puuhaa, että sitä melkein luulee sen olevan sallittua. Onneksi silloin tällöin ystävällinen autoilija äänimerkkiään käyttäen näyttää meille moottorittomille, kuka on maanteiden todellinen kuningas. Kuten eräskin autoilija minulle ikkunastaan totesi: ”Ei kannattaisi täällä leikkiä, voi olla että seuraava kiilaa sinut ojaan”. Lopetankin leikkimisen heti, kun hiekoitussorat on saatu pyöräteiltä pois. Selvennyksenä siis, soran päällä ajo altistaa rengasrikoille, eivätkä useimmat pyöräilijät jaksa vaihtaa rengasta kolmea kertaa päivässä. Laiskuutta se toki vain on.

Kaksi kuukautta hyviä harjoituksia ilman keskeytyksiä alkavat pikku hiljaa saada kunnon kehittymään oikeaan suuntaan. Nyt alkaa tuntua, että kohta voisi olla jo valmis ajamaan pyörällä kovempaa. Tällaista tunnetta olenkin jo hieman odotellut. Talviharjoituskausi on kuitenkin sen verran pitkä, että ehtii jo unohtaa, miltä kisojen vauhti ja rytmi tuntuu. Varsinkin tammikuussa kun vietin kuusi potentiaalista harjoituspäivää peräkkäin sairastaen, vaikutti kisakuntoon pääseminen melko kaukaiselta haaveelta. Eihän silloinkaan kiire vielä oikeasti ollut, mutta keskinkertaisessa kunnossa harjoitteleminenkin tuntuu jotenkin tylsemmältä. Nyt kun hommat on saatu kunnolla käyntiin, täytyy ensin ajaa kovempia harjoituksia, myöhemmin kisoja. Kovavauhtisten harjoitusten tekeminen yksin on monesti hankalaa, mutta ryhmässä se onnistuu paremmin. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että seurassamme on hyviä pyöräilijöitä, joiden kanssa harjoitella. Harjoittelukavereina kevään aikana lienevät mm. myöhemmin blogivuoroon tulevat Lauri Seppä ja Mika Simola.

Urheilun ulkopuolistakin elämääkin on tänä vuonna jonkin verran yritettävä elää. Edessä on todennäköisesti kesällä varusmiespalveluksen suorittaminen Säkylässä ja pääsykokeisiin lukua nyt keväällä. Valmistuin syksyllä lukiosta 3,5 vuoden opiskelun jälkeen ja tarkoituksena on nyt ainakin saada opiskelupaikka, jonka sitten todennäköisesti laitan hyllylle odottamaan. Varusmiespalveluksen vuoksi en kuitenkaan aloita jatko-opiskelujani tänä vuonna. Lukio-opinnoissa 3,5 vuoden suunnitelma oli mielestäni hyvä ratkaisu, koska sain hieman väljyyttä lukujärjestykseen. En myöskään joutunut heti lakin saatuani aloittamaan pääsykoekirjojen selailua, vaan sain unohtaa opiskelujutut muutamaksi kuukaudeksi. Nyt tuntuu, että kirjoja jaksaa jopa lukeakin kun aiheen sai tällä kertaa valita omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Seuraavassa postauksessa hieman tekstiä poikkeuksellisesta harjoitusviikosta 9.-15.3, jonka toteuttaminen vaati paljon istumista ja jonkun verran mielikuvitusta. Koitan kaivaa siihen tekstin höysteeksi muutaman kuvan.

-          terv. Henrik Luostarinen