lauantai 2. toukokuuta 2015

Fanny Samppa: sarjanousu junioreihin



Moikka!

Olen Fanny Samppa ja uusi huipputiimiläinen. Olen 14-vuotias kilpa-aerobiccari. Valitsin aerobicin lajikseni jo 8-vuotiaana, eli olen lajin parissa ollut kohta jo 7 vuotta. Treenaan 8 kertaa viikossa yhteensä 18 tuntia. Olen Vasaramäen urheiluyläkoulussa , joka on erinomainen koulu urheileville nuorille. Koulu alkaa kaksi kertaa viikossa  kello 10, jotta pääsemme aamuisin treenaamaan omalle salillemme. Lisäksi meidän koulussa on 6 tuntia liikuntaa viikossa.

 Kuulun junioreiden A-maajoukkuerinkiin ja olen vuoden 2014 Suomenmestari 12-14-vuotiaiden sarjassa.  Tänä keväänä siirryin juniorisarjaan, jossa kilpailen yksilöllä, triolla (3 henkeä)  ja ryhmällä (5 henkeä). Sarjanousu on ollut haastava uusien vaikeampien liikkeiden vuoksi ja kisaaminen vanhempia urheilijoita vastaan on ollut jännittävää. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen useimpiin suorituksiin ja sijoituksetkin ovat olleet hyviä. Suomen molemmissa CUP-kilpailuissa olen ollut yksilöllä toinen. Viime viikolla olin Riikan Open-kilpailussa, jossa voitin yksilöllä kultaa.

Tänä viikonloppuna olen ollut Bulgarian Borovets Open-kilpailuissa. Kilpailu on yksi maailman kovatasoisimmista Open-kilpailuista, osaanottajia on 25:stä maasta. Karsinnat olivat perjantaina ja sijoituin yksilöllä 10. ja osallistujia oli 43.  Suoritus oli keskitasoa, mutta pisteet ja sijoitus yllättivät erittäin positiivisesti. Perjantaina kilpailin myös triolla ja ryhmällä, joilla molemmilla sijoitumme 6. ja lauantaina kilpailimme finaalissa. Finaalissa paransimme triosuoritusta sekä pisteitä ja ryhmällä paransimme suoritusta, mutta yksi suurempi virhe laski pisteitä karsinnasta. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kisaan.

Ensi viikolla on SM-kilpailut Espoossa. Tavoitteeni on lunastaa edustuspaikka marraskuussa Portugalissa järjestettäviin EM-kisoihin kaikilla ohjelmilla. SM-kilpailut toimivat toisena karsintakisana, kaikista sarjoista valitaan max. 2 edustajaa. Joten SM-kilpailuiden tavoitteena on olla yksilöllä kahden parhaan joukossa ja ryhmällä ja triolla Suomen mestaruus.



Näissä tunnelmissa kohti ensi viikkoa! J    

-Fanny

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kuntouttaen kohti SM-kilpailuja



Tervehdys!
 
Talvi- ja kevätkausi on tavallisesti telinevoimistelussa aika jona opetellaan uusia temppuja ja hiotaan tulevalle kaudelle entistä vaikeampia kilpailusuorituksia.

Ja niin myös minulla oli tarkoitus. Pieni kohtalokas virhe joulukuun harjoituksissa tarkoitti noin neljän kuukauden täyttä taukoa voimisteluliikkeistä, vierailua kirurgin työpöydällä sekä pitkää kuntoutusjaksoa olkapääni saattamiseksi entiseen kuntoonsa :)

Nyt kuitenkin aurinko paistaa Alfan betonibunkkeriinkin. Kuntoutus jatkuu ja varovainen harjoittelu hevosella on aloitettu, tähtäimenä rohkeasti toukokuun SM- kilpailut. Kaikki tietävät että kilpaurheilija haluaa asettaa kovia tavoitteita ja niin myös minäkin. Haluan siis esittää kuntoni näissä kilpailuissa, vaikka takeita kunnosta ei vielä olekaan :) Saan siis itsekin jännittää, että mitä sieltä tulee ja mikä tärkeintä, niin kilpailla ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia, sillä kaikki tulos on ainoastaan plussaa.

Itse olen löytänyt treenitauosta monia hyviä puolia ja pyrin kääntämään kokemukseni positiivisiksi eduiksi tulevissa kilpailuissani. Mahdollisuus peruskuntoni parantamiseen lenkkipolulla on näistä varmasti konkreettisin esimerkki. Toivottavasti moni muukin kuntouttaja on saanut vastaavaa lisäboostia rankasta kuntoutusjaksosta :)

Tähtäimet on jo suunnattu kohti tulevaa ja mieli korkealla tähtään ajatukseni jo syksyn kilpailukauteen.

Vaikeuksien kautta voittoon!

Keväisin terveisin
Juho Kanerva

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pyöräilijän arkea



Koska olen ensimmäistä vuotta Turun Urheiluliiton huipputiimin jäsen, lienee paikallaan pieni esittely itsestäni. Olen 27-vuotias pyöräilijä, ja Turku on ollut tukikohtani noin seitsemän vuoden ajan vaimoni kanssa. Aikaisemmin olen asunut lisäksi Helsingissä, Savonlinnassa ja Hämeenlinnassa. Urheilun lisäksi opiskelen tällä hetkellä Turun Kauppakorkeakoulussa.

Pyöräilyn aloitin kilpailumielessä noin viisi vuotta sitten. Lajini on maantiepyöräily, johon perinteisten pidempien yhteislähtöjen lisäksi kuuluu lyhyempiä kortteliajoja sekä yksin kelloa vastaan ajettavia aika-ajoja. Lajeista toistaiseksi mikään ei ole kohdallani osoittautunut merkittävästi muita paremmaksi. Oikeastaan tykkään ajaa paljon erityyppisiä kisoja. Juuri kilpailut ovat itselleni tärkein motivaation lähde pyöräilyyn, ja usein talven harjoittelukausi tuntuukin kohtuuttoman pitkältä.

Talvikauden harjoitteluni koostui viime talvena lähinnä erityyppisistä voimaharjoituksista ja rauhallisemmasta peruskestävyysharjoittelusta. Oikeastaan helmikuun alussa alkoi varsinainen kilpailukauteen valmistava jakso, jolloin varsinaisen lajiharjoittelun määrä ja osuus treeneistä kasvoi selvästi. Helmikuun alussa vietin kaksi viikkoa Mallorcan saarella parin seurakaverini kanssa istuskellen satulassa lähinnä rauhallisempia kilometrejä jalkoihin. Helmikuun leirin jälkeen harjoitusten tehoa on pyritty hieman nostamaan ja löytämään hiljalleen kilpailukuntoa esiin. Vauhdikkaampien harjoitusten toteuttamisessa on huomattavasti helpottanut hyvät treenikaverit, jolloin vauhtia ja tehoa on huomattavasti helpompi pitää yllä kuin yksin treenatessa.

Kilpailukauden olisi tarkoitus alkaa jo tulevana viikonloppuna Ruotsissa. Tarkoitus olisi ajaa neljä kilpailua kahteen viikonloppuun ja palata sen jälkeen takaisin Suomeen. Tämän jälkeen suunnitelmana on ajaa lähinnä Suomen kilpailuja kesäkuun loppuun saakka sekä sen jälkeen ainakin Ruotsissa ja Belgiassa. Vaikka kilpailuvire on pitkän tauon jälkeen aina hieman arvoitus, olen melko luottavainen kuntooni hyvin harjoitellun ja terveen talven jälkeen.

Hyviä treenejä toivottaen,
 
Lauri Seppä

torstai 26. maaliskuuta 2015

Toiset MM-kisani


Urheiluaiheinen teksti tälläkin kertaa, nyt hieman eri näkökulmasta.

Kerrottakoon alkuun lyhyesti, että ensimmäiset MM-kisani päättyivät 2012 syksyllä hollantilaiseen ojaan 30km ajon jälkeen. Siitä kisasta riittää sanoa, että maailman taso on tässä(kin) lajissa kova.

Nämä toiset MM-kisat järjestettiin nyt maaliskuussa Kontiolahdella ja laji oli tällä kertaa ampumahiihto. Itse pysyttelin näissä kisoissa katsomon puolella. Olen seurannut ampumahiihtoa TV:stä täydet kahdeksan maailmancup-kautta ja pidän sitä selvästi mielenkiintoisimpana talvilajina. Tänä vuonna lajin merkittävin kilpailutapahtuma järjestettiin 16 vuoden tauon jälkeen Pohjois-Karjalan metsissä, Kontiolahden ampumahiihtostadionilla. En tietenkään voinut jättää kisoja välistä, joten ryhdyin joulukuussa selvittämään, miten matkan saisi toteutettua järkevästi. En ole ennen harjoituskaudella kauheasti tehnyt mitään huvimatkoja, mutta nyt tein poikkeuksen. Omat treenini saisin toteutettua sisätiloissa, vaikka se välillä hieman puuduttavaa onkin.

Majoitus löytyi keskiviikosta sunnuntaihin melko helposti, tosin etäisyyttä kisapaikalle oli 45km. Kontiolahden vieressä sijaitseva Joensuun kaupunki olisi ollut periaatteessa helpompi majapaikka, mutta kaikki hotellit, mökit ja ladot oli siellä varattu täyteen jo kauan sitten. Minun kannaltani majoituksella ei ollut niin väliä, kunhan siellä olisi tilaa ajaa pyörää trainerissa (nk. harjoitusvastus, kuva alla). Viiden päivän jaksoon mahtui 4 harjoitusta, 5 ampumahiihtokilpailua ja n. 20 tuntia autossa istumista. Seuraavassa vähän selostusta matkan päivistä:

Keskiviikko: Naisten normaalimatkan kilpailu alkoi 18.15, joten Turusta oli lähdettävä autolla heti yhdeksän jälkeen kohti kisapaikkaa. Itselläni oli ohjelmassa 2h ajoa sisällä, joten istahdin pyörän päälle klo 6.15 herättyäni viiden maissa. Treeni tuli tehtyä, mutta ajaessa mietin kyllä, että uimariksi minusta ei olisi, jos tällaiseen aikaan pitää harjoitella. Huhut tosin kertovat, että myös hurjimmat triathlonistit aloittavat treenipäivänsä varsin aikaisin. Miten voisikaan tehdä kolme harjoitusta päivässä, jos aloittaa ensimmäisen 9-10 välillä, kuten saamattomat pyöräilijät?
Illan kisassa Mäkäräinen ampui 18/20 ja sai ylivoimaisen viimeisen kierroksen hiihtovauhtinsa avulla pronssia. Kisaa oli helppo seurata suurilta screeneiltä ja järjestelyt kisapaikalla olivat muutenkin huippuluokkaa.

Torstai: Ohjelmassa lyhyempi 1,5h harjoitus, jossa hieman lyhyitä vetoja mukana. Matkaväsymys painoi hieman jaloissa. Sain kuitenkin vaihtelua maisemaan, sillä kotona kellarissa ajaessa tuijotan yleensä betoniseinää, tämä taas oli hirsimökki. Illalla ohjelmassa oli miesten normaalikilpailu. Päivän kohokohta oli, kun löin humaltuneen norjalaiskannattajan kanssa kisamakkarasta vetoa, että norjalainen ei voita tänäänkään. Valitettavasti mies ehti kadota paikalta Norjan Svendsenin tipahdettua viime hetkillä lopputuloksissa kakkoseksi. Söin sitten omia eväitäni.
Pojois-Karjalan korkein kohta, Ukko-Kolin huippu, 347m. Taustalla Pielinen.



Perjantai: Välipäivä ampumahiihdosta, naisten viesti ei kiinostanut. Trainerilla 2h ajoa vetoineen, hirsiseinä alkoi kyllästyttää. Ohjelmassa myös vuorikiipeilyä (kuva).

Lauantai: Aamulla 14pv treenijakson viimeinen harjoitus, 2h ajoa trainerilla, jossa noin puolet reippaampaa ajoa. Sitten sisätreenit olikin onneksi nähty ja koettu vähäksi aikaa... Päivän kisana oli miesten viesti, joka kisattiin jälleen iltavalaistuksessa. Sini-puna-valkoisesta lippumerestä ja parkkipaikalla olleista autoista olisi voinut luulla, että ollaan hieman toisella puolella itärajaa. Viestikisoille tyypilliseen tapaan ratkaisu venyi ankkurisosuudelle, joka tuotti norjalaisille taas pettymyksen. Stadionin vieressä olevalta Höytiäisen järveltä tuuli melko voimakkaasti, mikä vaikeutti sekä kisaajien ampumista, että omien sormieni sulana pitämistä.

Sunnuntai: Ohjelmassa pelkkää ampumahiihtoa, miesten ja naisten yhteislähtökisat. Mäkäräinen menetti mitalimahdollisuudet jo ensimmäisessä ammunnassa kolmen ohilaukauksen jälkeen. Tunnelma stadionilla oli kuitenkin loistava. Oli hienoa nähdä ihmisiä eri puolelta Suomea loppuunmyydyissä katsoimoissa. Voittaa urheilutapahtumana Suomen 12. parhaan jääkiekkojoukkueen kotipelit makkara-areenalla mennen tullen. Naisten kisan jälkeen Suomalaiset lähtivät ja venäläiset tulivat tilalle. Miesten kisan jälkeen oli edessä paluumatka. Ruuhkaa ei ollut, koska Pietari on eri suunnassa kuin Turku.

Tsemppiä kaikille kevään treeneihin/kisoihin!
- Henrik Luostarinen

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kisakautta odotellessa



Terve kaikille!

Ennen kuin etenen pidemmälle elämäni ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisessa, (erittäin)lyhyt esitely itsestäni:

Olen 19-vuotias turkulainen maantiepyöräilijä ja aloitan kohta toisen kilpailukauteni ”isojen poikien” kanssa miesten sarjassa. Toki miesten kisat ovat jo varsin tuttuja, sillä Suomessa 17-18 vuotiaat ajavat miesten kanssa samoja lähtöjä. Maantiellä kilpailemisen lisäksi ratapyöräily on tähän mennessä kuulunut harjoitus- ja kisaohjelmaan vaihtelevassa määrin. Tavoitteellista harjoittelua on nyt takana reilut viisi vuotta, mutta lajin parissa olen käyttänyt vapaa-aikaani kauemminkin.

Sitten viime aikojen kuulumisiin. Syksyn ja alkutalven pienten sairastelujen ja muiden pienten vaivojen jälkeen olen saanut tehttyä helmi- ja maaliskuussa harjoitukset suunnitelman mukaan.  Helmikuussa olimme muutaman muun urheiluliittolaisen pyöräilijän kanssa Mallorcan saarella, jossa päätavoitteena oli ajaa pitkiä rauhallisia peruskuntoharjoituksia. Leiri onnistui omalta osaltani erittäin hyvin ja sain tehtyä pidempiä harjoituksia, joita ei Suomessa ole helppo toteuttaa talviaikaan. Kuitenkin >4h harjoitukset koettelivat välillä enemmänkin istuinluita peittävää ihoa kuin jalkoja. Yksityiskohtiin menemättä ainakin yksi bebanthen-tuubi tuli 13 päivän aikana tyhjennettyä. Uuden pyörän ajoasennon kanssa oli myös hieman säätämistä, mutta lopulta sain sen sellaiseksi, että ajo oli luontevan tuntuista ja pidempi satulassa istuminenkaan ei ollut ongelma.

Paluu arkeen ja pyörällä tehtäviin sisätreeneihin tuntui kuitenkin hieman rasittavalta. Leirin jälkeen uhmasinkin Suomen säätä ja liikennessääntöjä ja otin maantiepyörän ulkokäyttöön täälläkin. Koskaan ennen en ole helmikuun lopussa ajanut maantiepyörällä ulkona. Yleensä esteenä ovat olleet huonojen kelien lisäksi sormeni, jotka tuntuvat kestävän kylmää vuosi vuodelta huonommin. Pyörätiet olivat Suomeen palatessani täynnä hiekkaa ja osittain jäässä, joten jouduin ajamaan autoteiden reunassa. Tämä on tietenkin jokaiselle pyöräilijälle niin tuttua puuhaa, että sitä melkein luulee sen olevan sallittua. Onneksi silloin tällöin ystävällinen autoilija äänimerkkiään käyttäen näyttää meille moottorittomille, kuka on maanteiden todellinen kuningas. Kuten eräskin autoilija minulle ikkunastaan totesi: ”Ei kannattaisi täällä leikkiä, voi olla että seuraava kiilaa sinut ojaan”. Lopetankin leikkimisen heti, kun hiekoitussorat on saatu pyöräteiltä pois. Selvennyksenä siis, soran päällä ajo altistaa rengasrikoille, eivätkä useimmat pyöräilijät jaksa vaihtaa rengasta kolmea kertaa päivässä. Laiskuutta se toki vain on.

Kaksi kuukautta hyviä harjoituksia ilman keskeytyksiä alkavat pikku hiljaa saada kunnon kehittymään oikeaan suuntaan. Nyt alkaa tuntua, että kohta voisi olla jo valmis ajamaan pyörällä kovempaa. Tällaista tunnetta olenkin jo hieman odotellut. Talviharjoituskausi on kuitenkin sen verran pitkä, että ehtii jo unohtaa, miltä kisojen vauhti ja rytmi tuntuu. Varsinkin tammikuussa kun vietin kuusi potentiaalista harjoituspäivää peräkkäin sairastaen, vaikutti kisakuntoon pääseminen melko kaukaiselta haaveelta. Eihän silloinkaan kiire vielä oikeasti ollut, mutta keskinkertaisessa kunnossa harjoitteleminenkin tuntuu jotenkin tylsemmältä. Nyt kun hommat on saatu kunnolla käyntiin, täytyy ensin ajaa kovempia harjoituksia, myöhemmin kisoja. Kovavauhtisten harjoitusten tekeminen yksin on monesti hankalaa, mutta ryhmässä se onnistuu paremmin. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että seurassamme on hyviä pyöräilijöitä, joiden kanssa harjoitella. Harjoittelukavereina kevään aikana lienevät mm. myöhemmin blogivuoroon tulevat Lauri Seppä ja Mika Simola.

Urheilun ulkopuolistakin elämääkin on tänä vuonna jonkin verran yritettävä elää. Edessä on todennäköisesti kesällä varusmiespalveluksen suorittaminen Säkylässä ja pääsykokeisiin lukua nyt keväällä. Valmistuin syksyllä lukiosta 3,5 vuoden opiskelun jälkeen ja tarkoituksena on nyt ainakin saada opiskelupaikka, jonka sitten todennäköisesti laitan hyllylle odottamaan. Varusmiespalveluksen vuoksi en kuitenkaan aloita jatko-opiskelujani tänä vuonna. Lukio-opinnoissa 3,5 vuoden suunnitelma oli mielestäni hyvä ratkaisu, koska sain hieman väljyyttä lukujärjestykseen. En myöskään joutunut heti lakin saatuani aloittamaan pääsykoekirjojen selailua, vaan sain unohtaa opiskelujutut muutamaksi kuukaudeksi. Nyt tuntuu, että kirjoja jaksaa jopa lukeakin kun aiheen sai tällä kertaa valita omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Seuraavassa postauksessa hieman tekstiä poikkeuksellisesta harjoitusviikosta 9.-15.3, jonka toteuttaminen vaati paljon istumista ja jonkun verran mielikuvitusta. Koitan kaivaa siihen tekstin höysteeksi muutaman kuvan.

-          terv. Henrik Luostarinen

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Synttäriterveiset keihäsmieheltä! Jälleen kaikki meni taas niin hyvin kunnes...

Tervehdys!




Aika taas päivitellä vähän kuulumisia! Tänään vietelläänkin siis syntymäpäiviäni ja tulipa pikku kaakkukin itselle väännettyä vanhenemisen kunniaksi! Omnomnomnom!

Viime kesä oli kohdallani melkoisen haastava. Keväällä kunto vaikutti hyvältä, mutta sitten tehojen noustessa heitossa, kylki alkoi kipuilla ja tutkimuksisa sieltä löytyi lopulta rakenteellinen heikkous, joka tarkoittaisi syksyllä operointia. Kalevan kisoissa kuitenkin selvisin ensi kertaa finaaliin ja lopulta myös pistesijoille ollen 7. Jotain positiivistakin siis.

Kylki leikattiin hyvissä ajoin syksyllä ja lihasten väliin laitettiin tyräverkko tukemaan heikompaa paikkaa. Harjoitteluun päästiin kuitenkin hyvin heti kiinni suunnitellusti ja syksyyn otinkin uudeksi peruskuntokauden harjoitusmetodiksi käydä juoksemassa kerran viikkoon ilta tai talvirasteja! Se toi mukavasti piristettä syksyn peruskuntokauden peruspuurtamiseen ja muutenkin jalkaystävällisempi maasto isokokoiselle miehelle on plussaa! Heittohommiin päästiin joulukuun alussa ja alkuvauhdillisiinkin heittoihin jo heti toisessa heittoharjoituksessa, joka kohdallani on kyllä harvinaista. Tekniikka alkoi vakiintua hiljalleen jo tammikuun alussa melko hyvälle mallille ja siitä olikin hyvä lähteä kevään esimmäiselle pitkälle kuuden viikon etelän leirille Etelä-Afrikan Potchefstroomiin maajoukkue keihäsmiesten kanssa.

Ominaisuus puolella mukavasti jo koko alkutalven oli kulkenut vauhdiliset loikat ja juoksut, voiman ja räjähtävämpien liikkeiden vielä vähän uinuessa perusteellisen peruskuntokauden pohjilta. Afrikassa alkoikin lämpö tehdä hyvää ja ensimmäinen kolmenviikon kovempi jakso sujui todella hyvin suunnitellusti. Keihäskin alkoi kaartaa pikkuvauhdeista jo vastaaville metreille mitä ennen parhaimmillan ja melko suuriakin ennätysparannuksia nähtiin loikkapaikalla. Myös salilla painot alkoivat tuntua taas kevyemmiltä ja kuulat lentää kuulanheittopaikalla. Oli aika kevyen "lepoviikon" johon sisältyi kolme täyttä lepopäivää ja vain muutama harjoitus. Lepoviikon lopulla oli sitten vuorossa heittoharjoitus, johon oli suunnattu koko viikon tekeminen.

Treeni lähti ihan mukavasti käyntiin, kunnes noin puolentoista tunnin kohdalla maailma musteni. Kesken heiton vauhtijuoksun aivan yllättäen tunsin ja kuulin pamauksen ja seuraava mitä tajusin oli että makasin radalla jalka pystyssä ja joku puristi nilkkani ympärillä. Tiesin heti että akillesjännehän sen täytyi olla ja ilmeisen totaalisesti, koska jalkaterän liikuttaminen onnistui vain ihan vähän. Siitä sitten Pitkämäen Tero ja Ruuskasen Antti minut nostivat kantoon ja kantoivat reilun sadan metrin matkan autolle. Varmaan leirin kovin suoritus ukoilta ja kiitokset siitä! Tero lähti vielä autollaan Ihalaisen Karin ja fysiomme Pentti Niemen kanssa viemään minua sairaalaan. Jalka tutkittiin ja todettiin että akilles on käytännössä täysin poikki. Paikallinen päivystävä lääkäri meinasi leikata jalan heti siitä vaan, mutta olin vahvasti eri mieltä. Sain vielä illan aikana sovittua leikkuuajan suomeen Ilkka Tulikouralle reilu viikon päähän ja alkoi selvittely paluumatkan järjestämiseksi. Nyt täytyy kyllä kehaista matkavakuutuksesta IF:iä, hoiti meinaan homman todella tyylikkäästi ja jo parin päivän päästä istuinkin businessluokassa lentämässä kohti kotisuomea. Lentomatkat sujui varsin kivuttomasti, mutta omat haasteensa aiheutti pariisin lentokenttä, jossa palvelu oli kyllä surkeinta mitä olen missään olosuhteissa saanut.

Suomessa jalka sitten leikattiin ja leikkauksesta tulee tänään kuluneeksi 3 viikkoa. Leikkaus itsessään onnistui hyvin, mutta valitettavasti leikkaushaava meni tulehtumaan. Onneksi tulehdus pitäisi nyt tulla kuntoon antibiooteilla, eikä uusinta leikkausta tarvittaisi. Mieli tekisi jo kovimpia paineita purkamaan salille tai altaaseen, mutta nyt kuntoutuksen aloitus siirtyy tuonnemaksi, koska tikkejäkään ei vielä jalasta ole saatu pois. Ehkä jo huomenna kun on edessä uusi yritys. Edessä on siis pitkä kuntoutus jakso ja leikkuun jälkeen oli melko selvää että seuraavat kilpailut osallani kilpaillaan sitten vasta kesällä 2016. Näin ollen leikkuun jälkeen olenkin tekemässä joka ainoa päivä asiat niin että kesällä 2016 olen kovemmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja taistelemassa tosissani Olympiakisalipusta Rion kisoihin! I´ll be back! ;)

T:Tuomas Laaksonen