"Aitajuoksijan" kuulumisia

Se on moro!

Olen 22-vuotias 400m/110m aituri ja 400m sileän juoksija. Opiskelen Turun lääkiksessä kolmatta vuotta. Joudun viettämään kohtuullisen paljon aikaa koulun parissa, mutta toistaiseksi treenillekin on löytynyt mukavasti tilaa. Muutin Turkuun Lempäälästä opiskelujen alkaessa syksyllä 2012. Samalla vaihtui seura ja valmentaja. Ajoittaisista kielimuuriongelmista huolimatta meno Turussa maistuu!

Syksyn treenikausi olisi voinut startata paremminkin. Sairastuin parin treeniviikon jälkeen flunssaan, eikä minua huolita vieläkään hallille. Ensimmäiset viikot sujuivat samoissa merkeissä kuin Laurillakin; paljon Hirvensalossa haahuilua, mäkitreeniä ja pikajuoksijalle kohtuuttoman pitkiä (useita minuutteja!) vetoja.

Piristystä nollakeleihin tuo joulukuussa siintävä Etelä-Afrikan leiri. Nyt on oikeastaan viimeinen hetki koulun kannalta lähteä pidemmälle leirille. Keväästä alkaen siirrymme klinikkaan eli näemme ihan oikeita potilaita. Silloin omia lomia on jo haastavampi järjestää. Tiedekunnassamme ollaan ”pakollisessa” putkessa, joten opintojen keventäminen tarkoittaa käytännössä välivuotta. Eihän sekään toki ole poissuljettu juttu tulevaisuudessa, mutta lääkiksen kuuluisan kollegiaalisuuden ja mahtavan kurssihengen takia koitan sinnitellä oman kurssin kyydissä vielä jonkin aikaa.

Treenikuulumiset ovat tällä hetkellä sen verran suppeat, että voisin avata ikuista murhettani; lajivalinnan vaikeutta. Intoa löytyisi moneenkin lajiin, mutta kroppa laittaa harmillisen usein vastaan. Viimeisimpänä lukuna ovat selkäongelmat, joiden takia pidin monta välivuotta aitajuoksusta. Syksyllä 2013 kaikki alkoi näyttää hyvältä. Sain aikaiseksi ensimmäisen kunnon treenijakson aitojen parissa. Joulukuussa kuitenkin selästä löytyi jälleen rasitusmurtuman esiaste, ja juoksutauko kesti pitkälle kevääseen. Aitominen piti TAAS unohtaa.

Selkä saatiin hyvän kuntoutuksen ansioista hoidettua, ja aloitin kesän kisakauden sileiden matkojen osalta ajallaan. Pelkkä sileän juoksu ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut parhaalta lajilta, joten päätimme coachien kanssa kokeilla aitakisoja, vaikka edelliset treenit olivatkin edelliseltä syksyltä.

Pitkien aitojen kauden avasin Kalevan kisojen alkuerissä. Askelmerkit napsahtelivat yllättävän hyvin kohdilleen ja tiedossa oli finaalipaikka ja lopulta 4. sija. Palkinnoksi pääsin edustamaan 400m aitoihin Ruotsi-otteluun. Siellä juostu aika 51,41 jäi lopulta vain 0,31 sekuntia EM-rajasta, joten laji lienee kokeilemisen arvoinen jatkossakin! =) Pika-aidat starttasin melko kylmiltään nuorten SM-kisoissa, ja aika 14,33 lupailee erittäin hyvää sillekin matkalle.

Nyt vaan toivotaan, että mies pysyisi ehjänä. Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin rahkeet riittävät ensi kesänä (tai jo hallissa) aidoissa, jos alla olisi edes pari aitaharjoitusta. Parhaat saavutukset ovat tulleet toistaiseksi sileällä 400 metrillä, mutta aidoissa muhii potentiaalia.

Loppuun ylimenokauden kuulumisia (koulujuttuja siis…)

- Eetu Viitala

Terve!

Nimi on Lauri Kirkkola ja nyt on minun vuoroni kirjoitella vähän kuulumisiani. Esittelyksi voisin kertoa, että olen 24-vuotias pikajuoksija ja asun Turussa. Urheilemisen lisäksi opiskelen oikeustiedettä Turun yliopistossa, jossa neljäs opiskeluvuosi on juuri lähtenyt käyntiin. Opiskelun ja urheilun yhdistäminen ei ole ollut kovinkaan rankkaa, sillä meidän tiedekunnassamme on kohtuullisen joustavat aikataulut ja vain vähän pakollisia luentoja.

Ylimenokausi on takana ja syksyn treenit ovat hyvässä vauhdissa. Keho on joka paikasta kipeä ja arka niin kuin aina peruskuntokaudella, mutta tässä vaiheessa se on vain hyvästä. Treeni painottuu tällä hetkellä metsässä tarpomiseen ja mäkijuoksuihin sekä lihaskunnon vahvistamiseen. Pikku hiljaa alkaa kaivata jo piikkareita jalkoihin.

Tarkoituksena ensi kaudelle olisi juosta sekä hallissa että ulkona ja laittaa ennätyksiä uusiksi. Pitää jaksaa vain painaa koko pimeä talvi niin sitten syntyy tuloksia!

-       Lauri

Venla Paunonen: "Leikkaukseen, tai aitajuoksun voi unohtaa"

Edellisessä blogissani kerroin urheilu-urani ensimmäisistä vuosista. Viime vuosina minulla ei ole ollut kovinkaan monta onnistunutta kesää takana, mutta kaikki pienetkin onnistumiset ovat olleet hyvin tärkeitä.

Olin pois kilpakentiltä käytännössä vuodet 2006–2010 loukkaantumisten takia. Sain aina välillä lyhyitä treeni- ja kilpailujaksoja, mutta vammakierre vei voiton ja kuntoutus oli vaikeaa. 2010 alkaen pääsin harjoittelemaan nousujohteisesti ja tulokset paranivat hiljalleen, vaikka joka vuosi kärsin edelleen pienistä vammoista.
 
Viimeisin harjoituskauteni antoi uskoa, että kroppani alkaa kestää kovaa työtä. Sain treenattua ehjänä ennätyspitkän ajan, hieman päälle vuoden. Se oli tärkeä vuosi. Sain esimerkiksi juostua aitoja läpi harjoituskauden lähes viikoittain ja pääsin nopeudessani uudelle tasolle. Vaikka harjoitukseni tähtäsi enemmän 400 m aitoihin, oli hienoa huomata, että myös 800 m kuntoni oli noussut. Sen minulle osoitti testijuoksu aikaan 2.09 maaliskuun leirillä perusharjoittelun ohella.
Tunsin olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja tulevaisuus näytti valoisalta. Mielessäni alkoivat pyöriä tuleva kesä ja Zürichin EM-kisat. Viime kesänä juoksin EM-rajan (57,90) alle jo 4 kertaa, joten rajan rikkominen ei tuntunut vaikealta haasteelta. Uskalsin asettaa itselleni tavoitteeksi onnistuneen harjoituskauden myötä jopa välieräpaikan.
Myös terveyteni oli ollut hyvä, mutta olen jo pitemmän aikaa taistellut oikuttelevien etureisieni kanssa. Ne reagoivat herkästi tehokkaampaan harjoitteluun ja ovat usein kramppiherkät, ns. viulunkielellä. Taustalla on ilmeisesti useita tekijöitä: lihastasapaino, voimatasot, vanhat vammat ja niistä mahdollisesti jääneet vauriot sekä jo itse lihastyyppini ja kroppani toimintatapa yleensäkin. En ole voimajuoksija, ja siksi jänteeni ovat ilmeisen kovassa rasituksessa.
 
Huhtikuun alussa Portugalin harjoitusleirillä etureiteni alkoivat taas tuntua erittäin ”räjähdysherkiltä”. Usein ne ovat kuitenkin menneet parempaan suuntaan harjoituksen edetessä.
Leirin toisessa kovemmassa harjoituksessa oikea etureiteni tuntui taas hieman herkältä, mutta ajattelin sen menevän ohi. Tarkoitukseni oli juosta kevään ensimmäinen lähellä kilpailuvauhtia oleva aitaharjoitus. Ensimmäisessä vedossa, ensimmäiselle aidalle ponnistaessani etureidessä nappasi. Ymmärsin heti tilanteen olevan vakavan ja uskoin reiteen tulleen repeämän. Minulle on sattunut aikaisemmin muutama lihasvenähdys tai repeämä eri paikkoihin, joten tunne oli tuttu.
Emme nähneet tarpeelliseksi kuvauttaa vammaa, koska se vaikutti lievältä ja saatoin aloittaa heti kevyen juoksun ja muun jumpan. Olimme kaiken lisäksi Portugalissa, jossa kuvauksen järjestäminen olisi ollut hankalaa ja laatu kysymysmerkki. Ensimmäisten viikkojen aikana vammaa tutki kaksi lääkäriä ja kolme lihashuollon ammattilaista, eivätkä hekään osanneet ennakoida sen todellista laatua.

Kun 8 viikkoa oli kulunut ja reisi oikutteli edelleen, päätimme mennä magneettiin. Menin vastaanotolle hyväntuulisena, sillä en uskonut sieltä löytyvän mitään ihmeellistä.

Lausunnon saatuani menin kuitenkin shokkiin! ”Rectus femoriksen (suora reisilihas) jänne näyttäisi olevaan kokonaan poikki.” Lisäksi toisessa lihaksessa oli 2-asteen repeämä, mutta tässä vaiheessa se tuntui pieneltä.
Asiaan liittyy paljon kysymysmerkkejä. Vaikka etureiteni oli oireillut, en ollut missään vaiheessa tuntenut merkittävää kipua jänteen alueella. Jänteet näyttävät olevan heikko kohtani, sillä ennen tätä minulla on ollut neljässä jänteessä repeämä.
Magneettikuva kuitenkin selitti hitaan parantumisen ja ilmeisesti myös etureisieni oireilut aikaisemmin. Jänne oli todennäköisesti vaurioitunut pikkuhiljaa, ja siksi etureisikään ei ole toiminut hyvin. Toisaalta heikko etureisi on voinut olla syypää jänteen ylikuormittumiseen.

Leikkauspöytä odottaa. Jänteen olisi voinut jättää myös korjaamatta, sillä se ei haittaa tavallista elämää tai kevyttä liikuntaa, mutta hoitamattomana lihas ja jänne olisivat todennäköisesti jatkaneet oireilujaan kovemmassa juoksussa. Leikkauksella lihasta ei välttämättä saada normaaliin kuntoon, mutta se saadaan toimimaan hyvin. Etureidessä on yhteensä neljä lihasta, joita vahvistamalla jalastani pitäisi tulla juoksukelpoinen.

Kuuntelin useamman lääkärin mielipiteen. Turussa sain tuomiokseni: ”Leikkaukseen tai aitajuoksun voi unohtaa.” Frisbee olisi kuulemma ilman hoitoa sopiva uusi laji… Oma suunnitelmani olisi ollut, että minusta tulisi vasenjalkainen korkeushyppääjä ;-)
Jänteeni korjataan Helsingissä Laser Tilkassa. Ilkka Tulikoura on leikannut minut kahdesti aikaisemmin, ja hän leikkaa minut nytkin. Jänne korjataan jännesiirteen avulla, jota otetaan toisesta jalasta. Edessä on pitkä kuntoutus, mutta mikäli frisbee on toinen vaihtoehto, on helppo motivoitua tiukkaan ja henkisesti raskaaseen kuntoutukseen.

Olen selvinnyt moisesta aikaisemmin ja tulen selviämään nytkin! Aion nousta takaisin entistä vahvempana ja parempana. Se kuka ei tätä usko, ei tunne minua tarpeeksi hyvin. Luovuttaminen ei ole käynyt hetkeäkään mielessäni.

Tällaisessa tilanteessa ei luulisi olevan mitään positiivista. Mutta olen onnellinen siitä, että vamma selvensi miksi reidet oikuttelevat ja mitkä ovat minun heikot kohtani. Sain myös hyvän opetuksen, miten ajatukset täytyy pitää nykyhetkessä eikä antaa niiden karata tulevaisuuteen.
Kuntoutuksessa saan kehittää voimaa ja lihastasapainoa sille tasolle, mitä vaaditaan huipulle nousemiseen. En ollut vielä valmis nousemaan huipulle, mutta olen varma, että tämä vie minut lähemmäs sitä!

Venla Paunonen: Näin minusta tuli nelkun aituri

Alkuun pieni esittely:

Olen 23-vuotias 400 metrin aitajuoksija. Asun Helsingissä, mutta edustan Turun Urheiluliittoa. Syntyjäni olen Myrskylästä.

Opiskelen neljättä vuotta Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Opiskelutahtini on ollut aika verkkainen, mutta näin olen pystynyt keskittymään harjoitteluun ja saanut opiskelusta mukavaa ajateltavaa treenien rinnalle. Olen kiitollinen siitä, että koulussani ymmärretään urheilua ja sen vaatimuksia.

Sitten aiheeseen:

400 metrin aidoista tuli päämatkani vasta pari vuotta sitten. Aitoja kyllä juoksin jo juniorina, mutta unelmanani oli tulla pika-aituriksi. 14–15-vuotiaana juoksin 200 m:n aitoja ja voitin siinä lajissa kaksi Suomen mestaruuttakin. En kuitenkaan syystä tai toisesta halunnut jatkaa sarjan vaihtuessa 300 m aitoihin… Se oli sitä teini-ikää, eikä siitä tällä kertaa sen enempää!

19-vuotiaana jouduin polvileikkaukseen. Aidat rasittivat polvia, ja päätin että aidat jääköön. Pika-aidoissa minulla ei tuntunut olevan tulevaisuutta, niin ajattelin. Silloin en kuitenkaan ajatellut siirtyväni myöskään pitkiin aitoihin, koska en uskonut kuntoni olevan tarpeeksi hyvä.

En ollut silloin ihan varma, mikä halusin olla. Aloin kuitenkin juosta pitkiä rauhallisia lenkkejä ja vetoja, joita olin siihen asti vihannut. Kuntoa piti saada ylöspäin, ja aerobisen harjoittelun lisääminen oli hyvää myös vammojen ehkäisyssä.

Pian tähtäimessä oli, että tulevina kesinä juoksisin 400 ja 800 metriä. Koska vanhempani olivat mailereita, en pitänyt 800 m uraakaan hassumpana tai mahdottomana. Olen aina jopa ihannoinut kasia. Se on minusta erittäin kova laji, ja sen juoksijat ovat kovia tyyppejä.

Ekan kasini juoksin kesän 2010 alussa. Aika oli päälle 2.30:n… Okei, no olin tyytyväinen, koska hieman aikaisemmin en edes suostunut juoksemaan yli 100 metriä. Mihin pikajuoksija sellaista muka tarvitsi!

Ensimmäisen kasini juostua tiesin kasvaneeni urheilijana ja ihmisenä. Kasin harjoittelu on kasvattanut kuntoani paljon siihen mitä se nyt on.

Aidoista ei puhuttu oikeastaan yli kahteen vuoteen ja ajattelinkin, että ei minusta varmaan aituria enää tule. Kunnes sitten, pari viikkoa ennen Lahden 2012 Kalevan kisoja, iskä ehdotti, että mitä jos kokeilisin 400 m aitoja. 800 ja 400 metrin aikataulut menivät kisoissa nimittäin päällekkäin, mutta aidat olisivat toisena lajina mahdollinen.

En ollut uskoa korviani ja olin aivan sairaan innoissani! Tuleeko minusta sittenkin aituri?

Ensimmäinen aitakisa juuri ennen Kalevan kisojen ilmoittautumisen umpeutumista nauratti. En ollut tehnyt aitojen kanssa mitään treeniä pariin kolmeen vuoteen. Minulla oli vielä nylkkypiikkaritkin jalassa.

Tavoite oli, että saisin A-luokan ja voisin siten juosta Kalevan kisoissa seuraavalla viikolla 400 m aidat ratakierroksen sileän jälkeen, koska kasi ei ollut kulkenut toivotulla tavalla. Tulos oli äärimmäisen varovaisella aloituksella 62 sekuntia, mikä alitti A-luokan, ja päätin lähteä aitoihin Kalevan kisoissa.

Saatoin lähteä kummallekin matkalle ja varsinkin aitoihin avoimin mielin. Ennen näitä Lahden Kalevan kisoja en oikein ollut varma, mikä minusta voisi tulla, tai mitä haluaisin. 400 metrin sileällä olin neljäs ennätykselläni 55,53. Aitojen alkuerissä jatkoin varovaista linjaa ja juoksin 60-sekuntisella finaaliin. Tiesimme, että varastoon jäi paljon, sillä jo reaktioaikaan tuhlasin varovaisuuttani puoli sekuntia.

Finaalissa laiton hieman vauhtia lisää, ja juoksin 58 s ja hopeaa. Nyt kaikki selkeni ja tiesin mitä halusin tehdä! Kauden kruunasi Ruotsi-ottelun paikka ja sielläkin hyvä 58-sekuntinen.

Seuraavalla harjoituskaudella keskityimme edelleen enemmän perusharjoitteluun mutta aidat tulivat mukaan lähes viikoittaiseen ohjelmaan. Aitoja pääsin loppujenlopuksi juoksemaan todella vähän ennen kesää 2013, koska ensin takareiteni repesi, sitten toisessa polvessani todettiin hyppääjän polvi ja lopulta alkukeväästä vielä pikkuvarpaani jänne repesi. Näistä kaikista kuitenkin selvittiin ja loppukevät oli hyvä harjoituksellisesti ja kesä 2013 paras tuloksellisesti tähän mennessä.

Siihen, mitä minulle nyt kuuluu, palaan seuraavassa blogitekstissäni :-)

Pyöräilijä Mika Simolan kuulumisia!

Tervehdys kaikille! Olen kirjoittajavuorossa kesäkuussa tänne pääseuramme blogiin. Jotta nämä tekstit eivät olisi pelkästään kuulumisten kertomista, niin päätin kirjoitella tänne jotain muuta, kuin mitä minulle kuuluu. Urheilijat, joilla on intohimo ja rakkaus omaa lajiaan kohtaan, panostavat usein sen mitä pystyvät siihen, että pääsevät leireille, kilpailuihin ja esimerkiksi voivat hankkia uusia kilpailuvälineitä. Pyöräily, jossa itse kilpailen niin radalla kuin maantiellä, ei ole edullinen laji, jos miettii kilpailu- ja harjoitusvälineidemme hintoja. Kilpailupyörä maantielle maksaa helposti 3000 euroa. Pyörää ei tarvitse joka vuosi uusia, mutta sen sijaan ketjuja, rattaita, renkaita ja vanteita joutuu vuosittain uusimaan, tai mikäli kolaroi kilpailussa, niin useammin. Budjetista onkin hyvä varata tuhannen euroa vuodessa jokaisen pyörän huolto- ja kunnossapitotoimiin. Ja kun pyöriä on kolmisen kappaletta (maantie-, rata- ja harjoituspyörä), niin kulut voivat kasvaa todella isoiksi vuoden aikana. Itse olen ollut jo seitsemän vuoden ajan siinä onnellisessa tilanteessa, että olen saanut pyörät käyttööni yhteistyökumppaniltani. En sponsorilta, vaan yhteistyökumppanilta. Karkeasti sponsorin ja yhteistyökumppanin ero on se, että sponsori antaa pyörät, kengät tai asusteet ilmaiseksi, ja vastineeksi saa näkyvyyttä urheilijan edustaessa näissä varusteissa. Koska en ole itse niin hyvä, että tavaroita tulisi ovista ja ikkunoista, olen pyrkinyt aina tekemään yhteistyösopimuksia niiden tahojen kanssa, jotka voisivat minua tukea. Yhteistyösopimuksessa pyrin antamaan minua tukevalle yritykselle takaisin jotain omalla panoksellani. Ja tämä olisi liian helppoa, jos oma panokseni olisi se, että paidassani, pyörässäni ja blogissani olisi yrityksen mainos. Ei ja ei. Hyvä yhteistyö perustuu siihen, että yritys saa urheilijalta jotain konkreettista vastineeksi omasta sponsorointituestaan. Mitä se voisi olla? Kun ottaa yhteyttä yritykseen, jolta toivoo sponsorointia tai yhteistyösopimusta, on hyvä osata kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi juuri minua olisi hyvä tukea. Taannoin kuulin erään suomalaisen pyöräjoukkueen joukkueenjohtajan kertovan, kuinka heidän autosponsoriaan oli toinen pyöräjoukkue lähestynyt seuraavin sanoin: " Me olemme niin paljon parempia kuin sponsoroimanne xxx-joukkue ja meidän maineemme kilpailuissa on myös parempi kuin xxx-joukkueen". Ei liene tarpeen lisätä, että yhteydenotto ei poikinut tulosta. Pitää keskittyä omiin vahvuuksiin ja omaan tekemiseen, ei muihin vertailuun tai mustamaalaamiseen. Positiivisuutta. Sitä moni odottaa saavansa urheilijalta vastineeksi. Otan yhteyttä itse potentiaaliseen tukijaan vasta, kun olen miettinyt valmiiksi niitä asioita, joita pystyn mahdollisesti yritykselle tarjoamaan. Usein myös yrityksillä on olemassa olevia tarpeita joihin he voivat tukensa kohdetta käyttää. Nykyisistä yhteistyökumppaneistani teen yhdelle vuosittain muutaman promopäivän messuilla ja myyntitilaisuuksissa, toiselle kirjoitan blogia arvioiden yrityksen tuotteita ja kolmannelle esittelen urheilukaupoissa varusteita talvella. Itselleni sopii edellä kuvatun kaltainen tapa toimia. Pääsen urheilemisen ohella hyödyntämään omaa tietotaitoani pyöräilyalan tuotteista ja samalla "ansaitsen" yhteistyösopimustani. On erittäin pieni vaiva työskennellä viitisen päivää vuodessa kolmen pyörän eteen tai saada urheiluravinteet käyttöönsä vain esittelemällä nastakenkiä talven tullen. Toivottavasti lyhyt raapaisuni yhteistyöasiaan herätti ajatuksia. Yksilöurheilijoille yhteistyösopimukset ovat usein konkreettisempi asia kuin joukkueissa kilpaileville, mutta samat periaatteet pätevät mielestäni molemmille. Pitää olla valmis työskentelmään asian eteen, jotta voi saada jotain! Tsemppiä kaikille yhteistyökumppaneiden etsintään. Muista esitellä omia vahvuuksiasi, älä muiden heikkouksia! Kiitokset omille yhteistyökumppaneilleni Huntteri/Felt-pyörät, Powerbar, Bioracer, Ajopyörä/Bikeshop.fi, Tunturi/Mavic ja Mainoskoho. Ilman tukeanne minun ei olisi mahdollista kilpailla ja nautiskella urheilemisesta. Jos haluat tietää mitä minulle oikeasti kuuluu, niin jatka lukemista osoitteessa mikasimola.blogspot.com Tuloksellista kesää mustakeltaiset!! Mika

Kilpailukausi alkaa

Moikka kaikille!

Kerroinkin viime blogissa aloittavani kauden todennäköisesti 29.5 Orimattilan tähtikilpailuissa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut todella todella huonon sään vuoksi: loukkaantumisriski oli liian suuri ja vieläpä ensimmäisessä kilpailussa. Muistona tietenkin vielä viime talven takareisivamma. Jälkeenpäin kävi myös ilmi, että kotiutuessani etelänleirilä olen saanut itselleni virusinfektion. Starttasin kuitenkin Nakkilassa Kirkon vaiheilla-kilpailussa huonolla menestyksellä.. Olin todella väsynyt ja kaiken lisäksi takajalka takertui aitaan matkan loppupuolella, joten aika jäi vaisuksi.

Nyt parantelen tautiani pois ja pyrin starttaamaan uudelleen Salossa 5.6! Kunto on edelleen hyvä, siitä ei ole pelkoa. :)
Kausi etenee siitä sitten niin, että 11.6 kilpailen Saksan Dessaussa. Muita isoja kisoja kesäkuussa ovat mm. Lahden eliittikilpailut sekä Turun Paavo Nurmi Gamesit. Paavo Nurmi Gamesien yhteydessä jaan myös nimikirjoituksia VVO:n teltalla, joten sinne vain kaikki sitten rohkeasti käymään!

Hyvää kesän alkua,
Nooralotta :)

Teneriffan treenileiri

Heippa kaikille!
Harjoituskauteni on päässyt vaiheeseen, jossa aletaan hiomaan tekniikkaa ja kilpailukuntoa kohti kesää. Tämä tapahtuu minulla tällä hetkellä lämpimällä Teneriffan saarella. Harjoitukset ovat siis painottuneet tekniikkaan, nopeuteen ja vielä hieman voimaan. Vammoilta olen säästynyt tältä keväältä, mikä onkin ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä onnistuneeseen harjoituskauteen ja tulokselliseen kesään.
Palataan vielä leiritunnelmiin... Leiri on sujunut erinomaisesti, voisin jopa sanoa, että paras harjoitusleiri koskaan!! Kelit ovat olleet erinomaiset ja mikä tärkeintä harjoittelu on sujunut paremmin kuin ehkä uskalsi odottaa: rinnallevetoennätys parani 85 kiloon, 60m testissä ennätys, 5-loikkatestissä ennätys sekä aitavälit ovat menneet täällä ennätysvauhteja.
Toki näistä ei ole iloa, mikäli ei kehittymistä saa tuotua kilparadoille. Nyt mielenmaltti on valttia ja kisoihin pitää lähteä rennosti ja rauhallisin mielin.
Kilpailukausi alkaa viimeistään 29.5 Orimattilassa, mutta ehkä jo aikaisemmin, jos kelit antavat myöden.

Hyvää kevättä,
Nooralotta Neziri

Kevään kisakausi ohi

Heippahei!

Olemme taas kotiutuneet viikonlopun jäljiltä ja nyt seuraa muutaman viikon tauko itse lajin parista. 

Vietimme viikonlopun Valkeakoskella kilpa-aerobicin SM-kilpailuissa ja tunnelmat siellä olivat aika laidasta laitaan. Hetki mitä varten ollaan treenattu oli koittanut; kilpailukauden kohokohta ja tunnelma siellä oli melkein käsinkosketeltava! Jännitystä, paineita, hermostuneisuutta mutta myös sitä innostusta, onnistumista ja halua päästä lavalle näyttämään mitä juuri me osaamme.

 

Finaalipäivä oli lauantaina, jolloin kisa alkoi alusta ja kaikki finalistit lähtivät samalta viivalta. Sekä Milla että Jenna-Maria olivat selvittäneet tiensä finaaliin yksilöinä ja tekivät alkuun yksilösuoritukset enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Milla sijoittui 4 ja Jenna-Maria 7.

Yksilöiden jälkeen ajatukset trioon, Pauliina valmiina!

Tämän jälkeen oli trion vuoro astua lavalle. Puvun vaihto ja Pauliina mukaan! Teimme parhaamme siinä hetkessä, yksi iso virhe, mutta muuten aika perusvarma suoritus ilman suurempia ongelmia.

Suorituksen jälkeen kuulimme pisteet, ja olimme niihin tyytyväisiä. Kilpailut jatkuivat ja viimeisten suorittajien jälkeen se oli varmaa, OLEMME SUOMENMESTAREITA !!
Palkintojen jako, ja muutama poseeraus kameran edessä, siitä oli meidän kauden lopetus tehty.

 

1. Turun Urheiluliitto 2. Nokian Voimisteluseura 3. Vantaan Voimisteluseura

 

 

ISO KIITOS valmentajallemme Jennille, seuralle, muille tukijoukoille ja kaikille huippukannustuksille mitä olemme saaneet! Hurjasti ONNEA myös muille Suomenmestareille!

Vielä ennen kesää meillä on voimistelu- ja liikuntajaoston kevätnäytös sekä yksi esiintyminen luvassa, tervetuloa katsomaan!





Terveisin

Jenna-Maria, Pauliina, Milla

Kilpa-Aerobicareiden SM-kisaviiko

Moikka!

Aerobicareilla on jännittävä viikonloppu edessä, joten tämä on hyvä sauma kertoa vähän meidän kuulumisia tänne blogiin.

Alkuun lyhyt esittely meistä. Kilpailemme triona naisten sarjassa ja joukkueeseemme kuuluu Pauliina, Milla sekä Jenna-Maria. Trio on koottu vasta tälle kaudelle, joten on ollut uuden ohjelman ja yhdessätekemisen opettelua alkuvuodesta lähtien. Saimme Millan mukaan tiimiimme joka on alkujaan Tampereelta kotoisin, joka mahdollisti myös triona tekemisen. Jenna-Maria ja Milla kilpailevat myös yksilöinä naisten sarjassa.

Meidän kevätkausi alkoi maaliskuussa ja siitä tähän pisteeseen on kuljettu sekä ylä- että alamäkiä. On ollut muutama loukkaantuminen, joten treenimäärää yhdessä se on vähän rajoittanut, mutta onneksi ei ole estänyt kilpailuihin osallistumista. Nilkkatuen sekä jääpussien avulla olemme päässeet pitkälle ja lyhyessäkin ajassa saatu hiottua ohjelmaa hyvin.

Kilpailuja on tähän mennessä ollut kaksi, suoritukset sekä hyviä että vähän heikompia. Cup 1 käytiin Keravalla ja sijoituimme triona 2 ja yksilöinä M 4, J-M 7. Seuraavat kisat, Cup 2, olivat pidemmän matkan päässä Kajaanissa, jossa saimme kaikki parannettua sijoituksia. Trio 1, M 3, J-M 4. Joten tästä matka vain ylöspäin!

Viimeiset harjoitukset ovat pidetty ja hiomiset hiottu, ainoastaan omat kisavalmistelut viikonloppua varten jäljellä.
Perjantaina 2.5 käydään naisten yksilösarjan alkukarsinta josta 8 parasta pääsee jatkoon. Lauantaina 3.5 finaalit jossa myös triosarja on mukana. Tavoitteena meillä on tehdä puhtaat suoritukset, sen jälkeen katsotaan mihin se riittää.

Siispä peukkuja pystyyn, täältä tullaan!

 (Kajaanin aamuharjoituksesta, vas. Milla, J-M, Pauliina)

Vapputerveisin

Jenna-Maria, Pauliina, Milla

Portugalin leiri puolimatkassa!

Tervehdys!

Nyt on kaksi viikkoa harjoitusleiriä Portugalin Alfa marissa jo takana vielä kaksi jäljellä. Lauantaina muu ryhmämme lähti Suomeen ja vain minä ja Joensuun keihäskarpaasi Lassi Etelätalo jäimme vielä leiriä jatkamaan. Ihan kaksin ei kuitenkaan tarvitse leiriä jatkaa vaan heti Sunnuntaina saapui Suomen maajoukkueryhmä yli 20 hengen porukalla. Myös valmentaja Isäni saapui paikalle lauantaina.

Harjoituksellisesti leiri on sujunut tähän asti täysin suunnitelmien mukaisesti, mikä on minun tapauksessani äärimmäisen harvinaista. Ei siis loukkaantumisia, eikä muitakaan vaivoja, jotka olisivat aiheuttaneet muutoksia suunnitelmiin. Ominaisuustesteissä on jo tullut muutamia ennätyksiä mm. loikkapaikalla ja punttisalin puolella, mutta vasta leirin viimeinen viikko on tarkoitus pyhittää todellisille ominaisuus testeille. Tähän asti heittopaikalla tekeminen on pääosin ollut hyvää, mutta vielä liian ailahtelevaa. Suurin työmaa onkin vielä heittojen tasaisuuden löytämisen kanssa ja täysivauhtisiin heittoihin siirtymisessä. Mutta onhan tässä vielä reilusti yli kuukauden päivät kilpailukauden alkamiseen, eli ei syytä huoleen.

Nyt leirillä on menossa kevyempi jakso, jotta vielä loppuleiristä saadaan puristettua ukosta ulos tehollisesti kovimmat harjoitukset. Perjantaina olisi sitten tarkoitus rytkäistä keppiä ihan tosissaan, eli leirin kovin heittoharjoitus. Tärkeintä kuitenkin kävellä silloinkin vielä heittopaikalta omin jaloin pois!

Kelit ovat todella hellineet ryhmäämme ensimmäisen kahden viikon aikana. Lämpötila on päivittäin kohonnut 25 asteen tuntumaan, välillä jopa yli ja aurinkoa on saatu taivaan täydeltä. Eilen olikin oikeastaan ensimmäinen kunnon sadepäivä, mutta lepopäivänähän se ei haittaa mitään! Näistä lähtöasetelmista siis kohti tulevaa kahden viikon pätkää ja kilpailukauteen valmistautumista Suomessa.

T:Tuomas

ps. päivän huumorit tuoreimmalta kommuunivideoltamme. http://www.youtube.com/watch?v=O5YQAdmxFVQ&hd=1

Keihäskommuunistin kuulumiset kuluvalta harjoituskaudelta ja katsaus tulevaan!

Terve ja heipä hei!

Koitti minun vuoroni kirjoittaa kuulumisiani ja näin alkuun käydäänkin siis läpi vähän harjoituskautta tähän asti. Treenaamisen aloitin jo aikaisin syksyllä, koska loppusyksystä tiedosa oli selkäleikkaus, jossa poistettiin selkäydin kanavasta viime kesänä oiretta aiheuttanut ylimääräinen luumuodostuma. Leikkaus onnistuikin hyvin ja harjoitukset päästiin käynnistämään lähes täydellä höyryllä jo muutamia viikkoja operaation jälkeen. Ainoastaan heittoharjoittelussa vielä pidettiin jarru päällä aina tammikuulle asti. Juuri ennen vuoden vaihdetta tein vielä muuton toista vuotta putkeen kevääksi Nastolaan keihäskommuuniimme harjoittelemaan parin muun keihäskarpaasin kanssa Pajulahden urheiluopistolla. Kommuunimme toimintaa ja toilailuja voi seurata enemmänkin mm. ryhmämme facebook sivuilta: https://www.facebook.com/Keihaskommuuni

Helmikuussa oli tarkoituksena ensimmäistä kertaa hieman mitata missä liikutaan, kun lähdimme pienporukalla kahden viikon harjoitusleirille teneriffalle. Leirillä pääsin tekemään hyviä tehokkaita heittoharjoituksia ja keppi kaarsi varsin tyydyttäville metrilukemille. Etelästä palasikin tyytyväinen kloppi, mukanaan nippu uusia ennätyksiä ominaisuustesteistä. Tärkeintä kuitenkin oli, että selkä ei enää oireillut sellaisissa heitoissa, joissa jalka lähti alta vielä viime kesänä.

Viimeisin neljänviikon jakso Teneriffan leirin jälkeen on ollut harjoituksellisesti todella tiukka. Jakso huipentui vielä viime viikon to-su Kuortaneella järjestettyyn leriin, jossa kovasta treenijakososta huolimatta ennätyksiä taas sateli ominaisuuksissa. Heittoharjoittelussakin ollaan sirtymässä kokoajan enemmän kohti täysivauhtista heittoa ja innolla jo odotankin tulevana sunnuntaina alkavaa neljän viikon Portugalin leiriä. Nyt on pohjat rakennettu tulevaa kesää kohti ja pikkuhiljaa harjoittelussa aletaan vähän höllätä määrällisesti. Portugalissa selkeä pääpaino on heittoharjoitelussa ja täysivauhtisen heiton sisään ajamisessa. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan leirin kolmannella viikolla olisi tarkoitus heittää leirin kovin heittoharjoitus ja viimeisellä viikolla nostaa vielä ennätysrautoja salin puolella.

Etelän reissun jälkeen tarkoituksena olisi vetää vielä parin viikon tehokkaampi jakso, koska kauden päätähtäimet Kalevan kisat ja sitä kautta toivottavasti myös EM-kisat ovat vasta loppukesällä. Kisakausi aukenee näillä näkymin touko-kesäkuun vaihteessa ja ensimmäinen tosikoitos olisi tarkoitus heittää Turussa Paavo Nurmi Gameseissa 25.6, josta aukeaa myös valintaikkuna EM-kisoihin.

Elikkäs tänään siis starttaan auton kohti Helsinkiä ja sunnuntai aamuyöllä alkaa matkustus Portugalin Alfa mariin. Seuraavat kuulumiset sieltä parin viikon kuluttua, kun leiri alkaa olla puolivälissä!

T:Tuomas Laaksonen

Ajatuksia Kalifornian leiristä

Paluu arkeen ja kotimaassa treenaamiseen on tapahtunut. Kokonaisuudessaan leiri Kaliforniassa oli menestys ja alle saatiin paljon toistoja tulevan kisakauden sarjoista.

Leirillähän me myös avasimme kilpailukautemme. Amerikkalainen tapa järjestää kilpailuja on hieman erilainen. Kilpailut on rakennettu niin, että katsojat tulevat katsomoon viihtymään. Käytännössä kilpailun aikana selostaja huudatti yleisöä minkä pystyi lahjoen yleisöä pitsalla sen mukaan kuka eniten kannusti ja piti meteliä. Tunnelma kilpailussa olikin siksi katossa ja suomipojat olivat hieman hämyillään ”ison maailman” menosta. Vaikka paikallisista tavoista oli meille toki kerrottu jo etukäteen, oli kisa silti elämys ja hyvä kokemus tulevia kilpailuja ajatellen. Oma kilpailuni meni erinomaisesti, uudet ennätyspisteeni hevosella kirjataan nyt lukemin 14.700 (kiitos amerikkalaisen tavan arvostella hieman voimistelijaystävällisemmin J).

Tästä on hyvä jatkaa jo alkanutta kilpailukautta!

Juho

Verta, hikeä ja kipeitä lihaksia - ei mikään lomareissu Kalifornian lämmössä

Ensimmäisen blogiviestin kunniaksi pieni maistiainen parhaillaan menossa olevalta harjoitusleiriltä täältä San Franciscon kupeesta, Palo Altosta. 

Olemme siis miesten telinevoimistelun maajoukkueringin kanssa Stanfordin yliopiston harjoituskeskuksen ja yliopiston tiloissa harjoittelemassa hieman reilut kaksi viikkoa. Harjoitusolosuhteet on hyvät ja tarkoituksena leirillä on saada kisa- ja sarjakuntoa hiottua tulevaa kilpailukautta varten. Leirin päätteeksi on tarkoitus tehdä joukkuekilpailu Stanfordin yliopistojoukkuetta vastaan. Kilpailussa on mukana myös joukkue ainakin Kanadasta, Japanista ja Norjasta. Tuloksista kuulette sitten myöhemmin…

Kyseistä leiriä on kulunut nyt noin viikko ja harjoituksia on ollut aivan riittävästi. Pääasiassa treenaamme kaksi kolmen tunnin treeniä päivässä. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja toistoja on päästy tekemään paljon. Toki lepo on myös tärkeä osa harjoittelua, ja siksi sunnuntain vapaapäivää odotetaankin jo hartaasti :)

                                                            Yliopiston voimistelusali

Tiimiämme ja yliopistorakennuksia

Terveisin 

Juho